Ecuadorissa on otettu kiinni kuusi ihmistä presidenttiehdokkaan surmaan liittyen, minkä lisäksi viranomaiset olivat ampuneet yhden epäillyn hyökkääjän kuoliaaksi, sanoo poliisi.
Kaikki epäillyt ovat kolumbialaisia, mukaan lukien surmansa saanut, poliisi sanoo uutistoimisto AFP:lle. Maan sisäministeri Juan Zapata oli jo aiemmin antanut ymmärtää, että kaikki surmasta epäillyt ovat ulkomaalaisia.
Fernando Villavicencio, 59, ammuttiin kuoliaaksi maan pääkaupungissa Quitossa keskiviikkoiltana pitämänsä kampanjatilaisuuden jälkeen. Hän oli yksi kahdeksasta ehdokkaasta presidentinvaaleissa, jotka on ollut määrä järjestää myöhemmin tässä kuussa.
Kannatuskyselyjen perusteella Villavicencio oli toisiksi suosituin kahdeksasta presidentinvaaliehdokkaasta.
Lue myös: Presidenttiehdokkaan murha tallentui videolle – näin huumejengit kylvävät pelkoa poikkeustilaan suistetussa Ecuadorissa
Etelä-Amerikassa sijaitseva Ecuador julisti torstaina hätätilan Villavicencion surman seurauksena ja pyysi Yhdysvaltain liittovaltion poliisia FBI:ta auttamaan salamurhan selvittämisessä.
Syyttäjien ja poliisin mukaan Villavicencion kuolemaan johtaneessa hyökkäyksessä haavoittui lisäksi yhdeksän ihmistä, mukaan lukien yksi parlamenttivaaliehdokas ja kolme poliisia.
Villavicencion kuolema on korostanut kerran rauhanomaisen maan taantumista huumekaupan ja järjestäytyneen rikollisuuden väkivaltaiseksi pesäkkeeksi.
Murhien määrä noussut huimasti
Sisäministeri Zapatan mukaan presidenttiehdokkaan surman tekijät kuuluvat järjestäytyneisiin rikollisryhmiin, mutta hän ei ole täsmentänyt, mihin ryhmittymiin hän tarkalleen viittaa.