Presidentti Stubb kommentoi Iranin ohjusiskua Israeliin
Tasavallan presidentti Alexander Stubb vierailee parhaillaan Turkin pääkaupungissa Ankarassa. Stubb oli illastamassa Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin kanssa, kun Iran hyökkäsi sadoin ballistisin ohjuksin Israeliin.
Stubb kertoo, että hänet ja Erdogan pidettiin hyvin informoituna tapahtumista Turkin ulkoministeri Hakan Fidanin toimesta.
Hyökkäys herätti myös keskustelua illallispöydässä. Stubb vetoaa, että osapuolet sopisivat tulitauon.
– Tässä vaiheessa ei voi muuta kuin toivoa, että tilanne rauhoittuu, ballististen ohjusten laukominen loppuu, ne onnistutaan torjumaan ja aikaan saadaan tulitauko muodossa tai toisessa, Stubb jatkaa.
Israelin armeijan mukaan Iran laukaisi noin 180 ohjusta Israeliin tiistai-iltana. Aiemmin Israelin armeijan radio kertoi ohjuksia olleen liki 200.
Joitakin ohjuksia osui Keski- ja Etelä-Israeliin, Israelin armeijan tiedottaja Daniel Hagari sanoi New York Timesin mukaan. Israel torjui suurimman osan ohjuksista, tiedottaja lisäsi.
Iranin valtiontelevisio väittää, että 80 prosenttia ohjuksista osui kohteisiinsa. Väitettä ei ole vahvistettu, eikä Israel ole sitä kommentoinut.
Lue myös: Lähi-idän tutkija: Israelin ja Iranin välillä on ohjusiskun jälkeen "aseellinen konflikti"
Uusimmat
-
12:22
Pekka Poudan sääkartta hohkaa lämpöä: "Se voi hämätä"
-
12:18
SM-liigan kokoonpanot: Ilvekselle ja Kärpille kovia menetyksiä
-
12:17
Perustelut Valkeakosken raiskaajan saamasta murhatuomiosta tulivat julki
-
12:12
Hurrikaani Milton rikkoi sääennätyksiä, mutta tuhot näyttävät jäävän pelättyä pienemmiksi
-
12:12
Donald Trumpin tytär Tiffany on raskaana
-
11:59
Maahantuoja korvaa Hau-Hau Kevytrullista oireita saaneiden lemmikkien eläinlääkärikulut
-
11:50
Erling Haaland paljasti salaisuuden: Tieto pysynyt kuukausia piilossa
-
11:44
Mediat: Israelin turvallisuuskabinetilta ei vielä päätöstä vastaiskusta Iraniin – MTV seuraa
-
11:40
Israel tulittanut taas YK-joukkoja: Kaksi haavoittunut
-
11:33
Uskaltaako silakkaa syödä? Kalasta löytyneet myrkyt yllättivät suomalaistutkijat
-
11:24
Turussa suuri tulipalo valtavissa kasvihuoneissa – pelastuslaitos: Näytti hurjalta
-
11:11
Pöllöraati vauhdissa "vauvabonuksesta" – "En usko, että raha on mikään sateentekijä"
-
11:11
Perussuomalaisten Simula: "Aion välihuudella jatkossakin" – näin vastaa Halla-aho
-
11:07
Kaksikko meni Vantaalle selvittämään velkaa: Seurauksena raaka tilanne ja kuolema
-
11:06
Oppositio jätti välikysymyksen palkkatasa-arvosta – "Hallituksen pitää vetää palkkakuoppalaki pois"
-
11:03
Karri Kivi hämmästelee SM-liigan paluumuuttajaseuraa – "Näin nopeasti… erinomaista!"
-
10:45
Julkisuudesta kadonnut Aku Hirviniemi tekee paluun keikkalavoille
-
10:41
Ukraina: Ainakin neljä kuollut Venäjän ohjusiskussa Odessan alueelle
-
10:36
Kommentti: Palloliitto teki karmean virheratkaisun Markku Kanervan suhteen
-
10:23
Aki Palsanmäen sairastama keuhkosyöpä on usein pitkään oireeton – ja syövistä tappavin
-
Lataa lisää