Mainos

Presidentti Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessaan: "Menneisyyden kanssa on hierottava sovintoa"

1:58

100-vuotiaan Suomen juhlavuoden jälkeen on aika miettiä myös itsenäistymisemme jälkeisiä vuosia. Juhlavuoden tunnus on ollut "yhdessä - tillsammans", muistuttaa presidentti Niinistö, ja tämä on myös ollut satavuotiaan Suomen menestyksen avain.

Emme kuitenkaan saa unohtaa itsenäisyytemme alkutaipaleen vaikeitakaan tapahtumia, Niinistö jatkaa.

– Vuosien 1917 ja 1918 muistot ovat liki vastakkaiset. Ensin tapahtui parasta ja sitä seurasi pahinta, mitä kansakunta voi kohdata. Itsenäisyyden vuosi vaihtui sisällissodan vuodeksi, eikä edes pitkä aika ole kaikkia sen arpia peittänyt.

Niinistö painottaa, että itsenäisyytemme alku ei ollut yhdessä vaan pahasti erillään. Tätä ei saa unohtaa, vaan historian suhteen on oltava rehellinen.

– Yhteisö on vahva, jos se kykenee käsittelemään myös kipeitä asioita. Menneisyyden kanssa on hierottava sovintoa.

Vasta vuosikymmenten jälkeen kasvoi täysi luottamus kansanvaltaan. Niinistö painottaa, että meidän pitää pitää mielessä, että on erilaisuutta, erilaiset vakaumukset ja tavoitteet. Kaikilla on oikeus olla eri mieltä asioista.

– Ja sitä on osattava kunnioittaa, vaikka kuinka itse toisin ajattelisi.

Kohtuullinen varovaisuus taloudessa on nyt paikallaan

Presidentti Sauli Niinistö nosti myös esille talouden positiivisen kehityksen, mutta muistutti samalla, että Suomen ei pidä velkaantua liikaa.

– On aiheellisesti varoitettu, että runsas rahoitus on kanavoitunut velkojen ja omaisuusarvojen kasvuun. Rahapolitiikan tiukentaminen, johon jossain vaiheessa maailmalla väistämättä päädytään, johtaa haasteellisempaan tilanteeseen. Kohtuullinen varovaisuus on nyt paikallaan.

Maailmantalous on syvän muutoksen edessä ja Niinistö muistuttaa, että Suomella on taito olla kehityksen kärjessä.

Nuorten syrjäytymisen Niinistö näkee huolestuttavana kehityksenä. Kiusaaminen jatkuu sekä suoraan että somessa. #Metoo kampanja on nostanut esille, kuinka paljon nuoriakin ahdistellaan.

– Paljon paranisi, jos tunnettaisiin empatiaa tai ainakin osattaisiin toista ihmistä kunnioittaa. Olisi siis ymmärrys ja sen tuoma yhteys.

Puutteistaan huolimatta YK on korvaamaton toimija kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi.

Vaikka Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne on vakaa, maailman tilanne vaikuttaa myös meihin, Niinistö jatkaa.

– Yhä selkeämmin näkyy, että Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat, vaihtelevin kokoonpanoin, istuvat niissä pöydissä, joissa maailman menoa säädellään. On sinänsä hyvä asia, että suurilla on keskusteluyhteys. Meidän kannaltamme ongelmana ovat ne puuttuvat tuolit: EU on jäänyt sivuosaan ja YK:n rooli tuntuu kutistuvan.

Tässä Niinistö näkee Suomelle paikan toimia aktiivisesti vakautta ja vuoropuhelua tukisen. Suomi tukee YK:n pääsihteeri Guterresin aloitetta järjestön uudistamisesta. Tarkoitus on lisätä YK:n toiminnan vaikuttavuutta ja vastuullisuutta.

– Ja se on oikein, koska puutteistaan huolimatta YK on korvaamaton toimija kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi.

Kehitysmaiden naisia pitää tukea

Presidentti Niinistö muistuttaa myös uudenvuodenpuheessaan, että ilmastonmuutos on todellinen uhka, jonka pitää ottaa vakavasti. Nyt täytyy toimia nopeasti, jotta saamme muutoksen estettyä.

–Jokaisen meistä on otettava ja kannettava vastuuta; elämäntapamme tuottaa kriittiseksi käyvää kuormaa planeetallemme. Maailma ei ole vain meitä varten, se on jatkuvuutta varten. Ja se meidän on turvattava.

Maailman väestökin lisääntyy nopeaan tahtiin, ja nimenomaan siellä missä elinolosuhteet ovat niukat ja eniten vaarassa ilmastonmuutoksen takia. Tästä voi syntyä kansanvaelluksiakin, Niinistö muistuttaa. Tämänkin takia on autettava ja tuettava naisia kehitysmaissa.

– Tyttöjen on saatava käydä koulunsa ja määrätä elämänsä suunta. Tämä on oikein heidän itsensä vuoksi, mutta samalla mitä tärkeintä meidän kaikkien vuoksi. Naisten panos on ollut korvaamaton Suomen omassa tarinassa. On vaikea kuvitella, miten ihmiskunnalla olisi varaa jättää tämä voima vapauttamatta.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.