Mainos

Powell kehotti palestiinalaisia tarttumaan tilaisuuteen Gazassa

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell kehottaa palestiinalaisia tarttumaan tilaisuuteen, jonka pääministeri Ariel Sharonin Gaza-suunnitelma on heille tarjonnut.

Powell lisäsi uskovansa, että palestiinalaiset näin tekevätkin. Powell tapasi palestiinalaisten pääministerin Ahmed Qurien Jordanian pääkaupungissa Ammanissa. Powell vakuutti tapaamisen jälkeen, että Yhdysvaltain presidentti George W. Bush yhä kannattaa itsenäisen palestiinalaisvaltion perustamista.

Kyseessä oli Qurien ja Powellin ensimmäinen tapaaminen Qurien pääministerikauden aikana. Palestiinalaiset ovat olleet viime viikkoina raivoissaan siitä, että Bush viime kuussa asettui tukemaan Sharonin yksipuolista suunnitelmaa loitontaa israelilaiset ja palestiinalaiset toisistaan.

-Me uskomme, että viime viikkoina - kun israelilaiset ilmoittivat että he aikovat lähteä Gazasta ja joistakin Länsirannan siirtokunnista - meille on annettu uusi mahdollisuus ja me toivomme, että tähän mahdollisuuteen tartutaan, Powell sanoi toimittajille. Powellin mukaan palestiinalaiset haluavat kuitenkin kuulla lisää yksityiskohtia suunnitelmasta, joka on Israelissa ollut vastatuulessa.

Sharonin Likud-puolueen jäsenet torjuivat äskettäin suunnitelman. Powell totesikin, että suunnitelmaan on luvassa muutoksia Likudin äänestystuloksen jälkeen. Sharonin suunnitelman mukaan Israel vetäytyisi kokonaan Gazasta mutta Länsirannalla vain muutamasta siirtokunnasta. Osa Länsirannan miehitetyistä palestiinalaisalueista jäisi näin Israelille, mihin Bush antoi hyväksyntänsä. Palestiinalaispakolaiset eivät myöskään saisi palata koteihinsa nyky-Israelin alueelle.

Palestiinalaisten mukaan Bush antoi periksi monissa palestiinalaisille erittäin tärkeissä kysymyksissä edes keskustelematta heidän kanssaan. Powell korosti lauantaina, että Sharonin yksipuolisesta suunnitelmasta huolimatta lopullinen rauhanratkaisu jäisi palestiinalaisten ja israelilaisten neuvoteltavaksi.

(MTv3-AFP-Reuters-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.