Ensimmäistä kauttaan jääkiekon SM-liigassa operoinut Lauri Merikivi, 36, sai maanantaina potkut JYPin päävalmentajan paikalta, ja jyväskyläläisseura pestasi loppukauden ajaksi tilalle Risto Dufvan, 55. Merikivi luonnehtii päivää myöhemmin oloaan lähtöpassiensa jäljiltä "hyvin hämmentyneeksi ja sekavaksi".
– Tässä on aika monta vuotta mennyt – eka vuosi oli Liigassa, mutta muuten – jääkiekon parissa. Päivä on aina lähtenyt sillä käyntiin, että aamukahvia juodessa, ennen kuin lapset heräävät, on käynyt päivän suunnitelmat läpi ja miettinyt, minkälainen päivä tästä tulee. Ja taas illalla, millainen päivä oli ja mitähän huominen tuo tullessaan. Nyt se loppui kuin veitsellä leikaten. Aika outo olo on, Merikivi sanoo MTV Urheilulle.
Hampaankoloon ei Merikiven mukaan jäänyt mitään.
– Kyllähän kaikki, ketkä ovat tässä leikissä mukana, tietävät pelin hengen.
"Peiliin kirkkain silmin"
CHL:ssä edelliskauden mestari JYP jäi tällä kaudella Merikiven alaisuudessa alkulohkoon, ja SM-liigassa seura majailee tällä hetkellä 12:ntena – kahdeksan pisteen päässä viimeisestä pudotuspelipaikasta, jossa on kiinni SaiPa. Tuloksia on yleisesti pidetty pettymyksenä.
Merikivi kokee, että pudotuspelipaikkaankin olisi ollut vielä mahdollisuuksia.
– Viimeksi maanantaiaamuna pelaajien kanssa puhuttiin ja sanoin, että ei olla vielä yhtään valmiita tinkimään siitä päämäärästä, mihin me olemme matkalla. On ollut mutkikas tie, mutta edelleen sinne olemme menossa. Alku oli haastava, mutta loppua kohtaan asiat kuitenkin paranivat muutamaa heikompaa viimeistä peliä lukuun ottamatta. Sitä ei koskaan saa tietää ja on sinänsä turha arvuutella, mutta näin siihen totta kai uskon. Mutta nyt kävi näin.

