Risto Dufva palaa JYPin päävalmentajaksi yli seitsemän vuoden tauon jälkeen. Dufva korjaa tehtävässä potkut saaneen Lauri Merikiven.
JYP ilmoitti maanantaina erottaneensa ensimmäistä kauttaan seuran päävalmentajana toimineen Lauri Merikiven tehtävistään. Merikivi ehti toimia JYPin käskyttäjänä 39 ottelun ajan, mutta työn jälki ei ollut toivotulla tasolla, sillä joukkue löytyy SM-liigan sarjataulukosta vasta sijalta 12.
LUE MYÖS: Jättiyllätys! Risto Dufva palaa JYPin päävalmentajaksi – tulokasvalmentajalle kenkää
– Meidän pistekertymä ja menestys eivät yksinkertaisesti ole tällä kaudella olleet riittävällä tasolla. Tavoittelemme edelleen menestystä tällä kaudella, ja teemme kaikkemme sen eteen. Ikävä kyllä se tarkoitti nyt sitä, että päävalmentaja joutuu väistymään, JYPin puheenjohtaja Jukka Seppänen perustelee Merikiven potkuja MTV Urheilulle.
Sarjataulukon häntäpäässä keikkuva JYP hakee valmentajavaihdoksella selkeää piristysruisketta heikosti sujuneelle kaudelleen. Päätös Merikiven potkuista syntyi nopealla aikataululla ja korvaajaksi haluttiin valmentaja, joka pystyy tekemään tarvittavia muutoksia kurssin muuttamiseksi.
LUE MYÖS: Lauri Tukosen seuraralli jatkuu – ulos jo kolmannesta joukkueesta tällä kaudella
– Haluamme yrittää kaikkemme, ja tavoitteemme on edelleen edetä pudotuspeleihin. Uskoimme, että tässä kohtaa tällainen muutos mahdollistaa sen paremmin. Ollaan aika varmoja, että RD (Risto Dufva) on kuitenkin se, joka pystyy sellaista muutosta omalla tavalla tuomaan. Nähtiin, että se on JYPin etu, Seppänen kertoo.


