Iso-Britannia 2014. Ohjaus: Mike Disa. Suomalaisen version äänitys ja ohjaus: Markus Degerman, Hans Halmari. Käännös: Tarja Dibaja. Suomalaisissa äänirooleissa: Ilkka Merivaara, Juha Varis, Juha-Pekka Mikkola, Rinna Paatso, Antti L.J. Pääkkönen. Kesto: 82 min.
Lasten suosikkiposteljooni on eksynyt kauas alkuperäisestä ideastaan.
Ei liene liioiteltua arvella, että jokaisessa lapsiperheessä on jossain koulua edeltävässä vaiheessa kärsitty korvamadosta, jossa lauletaan postin tuovasta Patesta. “Postman Pat” alias Postimies Pate on paitsi brittitelevision legenda myös suomalaistenavien rakastama animaatiosankari yli 30 vuoden takaa.
Viherlaakson kylän postinjakelusta huolehtiva perheenisä on nyt saanut kokonaisen oman elokuvansa. Siinä missä tv:n lyhyissä tarinoissa Pate selviää aina onnellisesti kommelluksesta jos toisestakin, elokuva nyykähtää lupaavan alun jälkeen melkoiseksi mahalaskuksi.
Pate aikoo viedä Saara-vaimon romanttiselle etelänlomalle Italiaan. Yllättävä rahapula uhkaa kuitenkin suunnitelman toteutumista. Vaihtoehtoinen ratkaisu löytyy television kykykilpailusta, jota vetää itse Simo Kovela (originaaliversiossa “Simon Cowbell”). Kisan voitolla Pate ja Saara pääsisivät matkaan.
Pate esiintyy vaativalle tuomaristolle, joka hurmaantuu postimiehen huikeasta tulkinnasta. Menestyksen huumassa posteljooni lähtee Lontooseen eikä huomaa, mitä pahanilkinen kollega Edvin Piinala punoo hänen päänsä menoksi.
Piinala haluaa modernisoida Viherlaakson postinjakelun lasersilmäisillä Pate-roboteilla, jotka ovat pelkkiä karuja aavistuksia esikuvastaan. Pieni kylä on pian hätää kärsimässä, eikä Paten ja Jessi-kissan auta muu kuin pistää asiat jälleen kerran järjestykseen.
Postimies Pate -elokuva on surullista nähtävää. Surullista siksi, että suuren suosion saavuttanut originaalikonsepti on erkaantunut näin kauas kaikesta mikä alunperin teki siitä niin viehättävän. Lopputulos ei tavoita häivähdystäkään Pate-hahmoon oleellisesti liitetystä nostalgisesta charmista.
Leppoisa ja turvallinen tarinamaailma kirjeineen, paketteineen ja erikoislähetyksineen on saanut väistyä populaarikulttuurin pintailmiöitä kosiskelevan juonen tieltä. Tutut hahmot ovat vähissä, ja jäljellä olevat näyttävät elottomilta. Syy vaikutelmaan löytyy hengettömästä tietokoneanimoinnista.