Pörssit pakkasella ja raakaöljyn hinta vuoden halvimmalla tasolla – näin Kiinan mielenosoitukset vaikuttavat talouteen

Näin Kiinassa osoitetaan mieltä – tyytymättömyys koronatoimiin kiihtyy 1:21
Katso myös: Näin Kiinassa osoitetaan mieltä – tyytymättömyys koronatoimiin kiihtyy

Arvopaperi- ja öljymarkkinat aloittivat uuden viikon laskusuunnassa reaktiona maailman toiseksi suurimman talouden Kiinan mielenosoituksiin.

Hongkongin pörssi sulkeutui 1,6 prosenttia pakkasella, ja laskua nähtiin kautta Itä-Aasian. Uutistoimisto AFP:n koonnin mukaan myös Shanghaissa, Tokiossa, Soulissa, Sydneyssä ja Singaporessa nähtiin alamäkeä.

Nordean analyytikot Lauri Vepsäläinen ja Antti Koskivuo toteavat pankin aamukatsauksessa, että Kiinan mielenosoitusten vaikutus näkyy riskinottohalukkuuden heikentymisenä Aasian osakemarkkinoilla.

Euroopan keskeiset pörssit aloittivat viikon niin ikään miinuksella. Helsingin pörssi oli puolenpäivän aikoihin noin prosentin laskussa.

Myös raakaöljyn hinta kääntyi laskuun. Pohjois-Amerikan viitelaatu WTI laski koko vuoden alimmalle tasolle, runsaaseen 74 dollariin barrelilta. Pohjanmeren Brent-viitelaadun hinta oli WTI:n tavoin noin kolmen prosentin laskussa maanantaina aamulla ja painunut loppiaisen tasolle, noin 81 dollariin barrelilta.

Kiinassa puhkesi loppuviikon aikana mielenosoituksia maan tiukkaa koronapolitiikkaa vastaan. Maan suurimpiin kaupunkeihin levinneissä mielenosoituksissa on paikoin vaadittu jopa juuri jatkokauden saaneen presidentti Xi Jinpingin eroa.

–  Tämän mittakaavan mielenosoitukset ovat maassa harvinaisia, ja ne synnyttävät paljon epävarmuutta, totesi SPI Asset Managementin Stephen Innes uutistoimisto AFP:lle.

Muusta maailmasta poiketen Kiina on pitänyt yllä tiukkoja koronasulkuja, joiden on arvioitu nakertavan myös maan talouskasvua.

Lue myös:

    Uusimmat