Pörssipäivä

Helsingin pörssissä tunnelmat kohosivat viikonloppua kohden. Maanantain rökaletappio tuli neljän perättäisen päivän nousun jälkeen kuitatuksi, sillä perjantaina osakkeet kepittivät peräti 1,8 prosentin vauhtia ylös.

Yleisindeksin pisteet ylsivät 4887 pisteeseen vaihdon yllettyä vajaaseen miljardiin markkaan. Suuri kiitos vahvasta esityksestä kuuluu amerikkalaiselle matkapuhelimia valmistavalle Motorolalle, minkä vaikeudet näyttävät kääntyvän yhä tukevammin Ericssonin ja Nokian eduksi. Nokian vetämä tietoliikennesektori vahvistui yli kolmella prosentilla.

Viikon päätteeksi sijoittajille esiteltiin taas lukuisia osavuosituloksia, joista Hartwallin esitys oli parhaasta päästä. Virvokevalmistajan alkuvuoden tulos kaksinkertaistui edellisvuodesta ja ylitti komeasti analyytikkojen odotukset. Loistotuloksen kulmakivenä oli erityisesti osakkuusyhtiö Baltic Beverages Holdingin toiminta-alueelta rohmuttu liikevaihdon kasvu. Venäjän epävakaa taloustilanne ei yhtiön johdon mukaan vaikuta Hartwallin liiketoimintaan, mikä viimeistään vakuutti sijoittajat ostolaidalle. Viikolla reilusti aaltoilleen Hartwallin kurssi kohosi perjantaina 173,5 markkaan, missä vahvistumista oli reilut 15 prosenttia.

Myös Viking Linen tulos osoitti reilua parannusta edelliseen puolivuotiskauteen verrattuna. Koko vuoden tuloksen uskotaan myös päihittävän edellisen tilikauden luvut, mikä vahvisti yhtiön kurssia viitisen prosenttia 280 markkaan. Kompasseistaan tunnetun Suunnon alkuvuoden tulos ei sen sijaan kehittynyt sijoittajien toivomaan suuntaan ja kurssi kääntyi etelään. Osakkeen hinnasta karsittiin säälimättä nelisen prosenttia viimeisten kauppojen näyttäessä 62 markkaa. Yksi parhaimmista toimialoista oli tänään kauppa, minkä veturina toimi Stockmann. Yhtiön B-osake kipusi 13 prosentilla 138 markkaan korjaten viime viikkojen jyrkkää loivenemista. Vieläkin komeammat prosentit tekaisi B-osakkeen merkintäoikeus, mille nousua kirjattiin lähes kolmannes.

Stockmannin vauhdista jo ajat sitten pudonnut Kesko sinnitteli nippanappa torstaisella vajaan 93 markan tasolla. Myös muu teollisuus kykeni lähes neljän prosentin hyppäykseen Nokian Renkaiden kiillottaessa tahriintunutta mainettaan. Yhdysvalloissa osakemarkkinat aukesivat ylöspäin vahvojen työllisyyslukujen myötä. Työttömyys aleni 4,3 prosenttiin eli alimmalle tasolle sitten vuoden 1970. Palkkojen kehityksen oltua kuitenkin varovaista, uskalsivat sijoittajat taas ostokannalle.
(STT-Boss Information)

Lue myös:

    Uusimmat