Porissa kuolonkolari lumisohjossa – henkilöauto suistui kylki edellä vastaan tulleen auton keulaan

Näistä uutisoimme: 10 tänä vuonna tapahtunutta rajua kuolonkolaria 1:42
Näistä uutisoimme: 10 vuonna 2020 tapahtunutta rajua kuolonkolaria

Henkilöauton kuljettaja on kuollut liikenneonnettomuudessa saamiinsa vammoihin, kertoo poliisi. Kahden henkilöauton kolari sattui perjantaina iltapäivällä valtatie 8:lla Länsitiellä kello 17 jälkeen.

Tarkka turmapaikka oli Huvilajuovan sillan kohdalla, Luotsinmäen liittymästä jonkin matkaa Laanin liittymän suuntaan. Autoissa ei ollut kuljettajien lisäksi matkustajia.

Poliisi kertoo, että pohjoisen suunnasta tullut henkilöauto suistui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaan tulleen auton keulaan kylki edellä. Suistuneen auton 1940-luvulla syntynyt kuljettaja kuoli, toinen kuljettaja kiidätettiin tarkastettavaksi Satasairaalaan. Tienpintä oli sohjoinen vasta sataneesta lumesta.

Poliisi selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä yhdessä onnettomuustutkintalautakunnan kanssa.



Lue myös:

    Uusimmat