Mainos

Politiikan tutkija kommentoi EU-johtajien nimityksiä: "Poliittisen matematiikan seurauksena ei ollut mahdollista saada suomalaista Euroopan keskuspankkiin" – mutta vielä on yksi takaovi auki

2:49

Poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen Helsingin yliopistosta kertoi MTV Uutisille EU-johtajien nimitysten valintaprosessin olleen monimutkainen.

Euroopan keskuspankin (EKP) johtoon olivat ehdolla myös suomalaiset Erkki Liikanen ja Olli Rehn, mutta paikka meni ranskalaiselle Christine Lagardelle, joka on toiminut Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n johtajana kahdeksan vuoden ajan.

Ronkaisen mukaan valintoihin vaikuttivat osaamisen lisäksi Euroopan maantiede, puoluetaustat, sekä sukupuoli. 

– Tämän poliittisen matematiikan seurauksena ei ollut mahdollista saada suomalaista, varsinkaan suomalaista miestä, Euroopan keskuspankkiin, Ronkainen kertoo. 

– Mutta sitä ei kannata jäädä murehtimaan, koska eivät he ainakaan huonommalle hävinneet.

Ronkaisen mukaan suomalaisilla on vielä yksi takaovi auki – Euroopan keskuspankin johtoryhmässä vapautuu vielä yksi paikka, jota hänen mukaansa kannattaa nyt tavoitella, koska sieltä voi vaikuttaa Lagardeen ja tukea EKP:n politiikkaa.

Saksan ja Ranskan dominanssi sai takaiskun

Nimityksistä käytiin pitkä vääntö, mutta loppupeleissä näytti siltä, että Saksa ja Ranska määräävät tahdin. Se ei kuitenkaan Ronkaisen mielestä pidä täysin paikkansa, vaikkei Euroopassa pystykään tehdä suuria päätöksiä ilman niitä.

Nimittäin Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron sopivat nimityspaketista jo aiemmin keväällä Osakan G20-huippukokouksessa, mutta Itä-Eurooppa sekä Merkelin oma konservatiivipuolue kumosi sen.

– Tämä on suuri takaisku Saksalle ja Ranskalle, sekä ylivoimaiselle dominanssille, jota ne ovat harjoittaneet, Ronkainen sanoo. 

Pitkiä neuvotteluja tiedossa hajautuneessa Euroopassa

Euroopan komission johtoon valittiin Saksan nykyinen puolustusministeri Ursula von der Leyen. Ronkaisen mukaan hänen tiukka suhtautumisensa turvallisuuspolitiikkaan voi olla eduksi. 

– Tällä hetkellähän turvallisuus- ja rajapolitiikka ovat oikeastaan ainoita asioita, joista Euroopan mailla on yhteisymmärrys, eli siinä mielessä hän on varmasti kokoava hahmo, Ronkainen kertoo.

Ronkaisen mukaan EU on hajautunut paitsi idän ja lännen välillä, myös lännen sisäisesti sosiaalidemokraattien ja konservatiivien välillä. 

– Tämä tarkoittaa, että pitkiä neuvotteluja on vielä paljon tiedossa, koska entiset tavat tehdä päätöksiä eivät enää toimi.

Katso poliittisen talouden tutkija Antti Ronkaisen haastattelu kokonaisuudessaan jutun alussa olevalta videolta.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja