Politico: Brexitin takaraja siirtynee tammikuun loppuun – myös tiukkapipoinen Ranska muutti mielipidettään Britannian EU-erosta

Brittien kipeä ero EU:sta 8:08
Brittien kipeä ero EU:sta – vieraanaHelena Petäistö / toimittaja, tietokirjailija.

EU-maiden edustajat kokoontuvat tänään puimaan sitä, kuinka paljon lykkäystä Britannian EU-erolle pitäisi antaa.

Verkkolehti Politico kertoo, että uuden takarajan asettaminen tammikuun loppuun vaikuttaa todennäköiseltä. Ranska suhtautui kolmen kuukauden lykkäykseen aiemmin nuivasti, mutta Politicon mukaan sekin on nyt valmis tukemaan esitystä.

Britanniassa parlamentin puolestaan odotetaan äänestävän ennenaikaisten vaalien järjestämisestä. Pääministeri Boris Johnson haluaisi järjestää vaalit 12. joulukuuta.

Johnsonin ennenaikaisille vaaleille ei kannatusta

Viikonloppuna kaksi oppositiopuoluetta kertoi olevansa valmiita myöntymään ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin. Skotlannin kansallispuolueen SNP:n ja liberaalidemokraattien ehtona on, että EU-maat myöntävät lykkäystä brexitille tammikuun loppuun saakka.

Sen sijaan työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn kertoi tukevansa aikaistettuja vaaleja vain, jos hallitus takaa, että sopimuksettoman brexitin vaihtoehto on poissa pöydältä, kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Johnson on jo kahdesti aiemmin yrittänyt saada järjestettyä ennenaikaiset vaalit, mutta ei ole saanut esityksilleen riittävää kannatusta.

Britannian EU-ero on jo todella lähellä, mikä lisää paineita päätösten tekemiseen. Britannia on jättämässä EU:n lokakuun viimeisenä päivänä eli torstaina, jos lisäaikaa ei myönnetä.

Lue myös:

    Uusimmat