Venäläinen Katja* ja valkovenäläinen Maja* tapasivat viisi vuotta sitten etelänlomalla ja rakastuivat.
Aluksi naiset pystyivät tapaamaan toisiaan kummankin kotimaassa, kunnes vuonna 2012 Katjan kohtaama syrjintä Venäjällä kärjistyi niin, että hän pakeni kotimaastaan.
NAISTEN TURVAPAIKKAPROSESSI
Naiset hakevat turvapaikkaa Maahanmuuttovirastolta vuonna 2012. Naiset kertovat turvapaikkapuhuttelussa muun muassa Katjaan kohdistuneesta raiskausyrityksestä ja Majan saamista tappouhkauksista sekä hänen autonsa vaurioittamisesta.
Ensimmäinen päätös on kielteinen. Viraston mielestä naisiin ei kohdistunut kotimaissaan vainoa, eikä vainon vaaraa ole jatkossakaan.
Naiset valittavat päätöksestä hallinto-oikeuteen. Tässä vaiheessa Katja kertoo poliisilaitoksella tapahtuneesta joukkoraiskauksesta, josta hän on aiemmin pysynyt hiljaa. Hän on pelännyt, että kaikki Suomessa laaditut asiakirjat annetaan Venäjän viranomaisille, jos hänet käännytetään maasta.
Hallinto-oikeus palauttaa asian Maahanmuuttovirastoon. Hallinto-oikeus ei halua ottaa asiaan kantaa, koska hakijat ovat toimittaneet uutta näyttöä tilanteestaan kotimaissaan.
Maahanmuuttovirasto antaa naisille myönteisen turvapaikkapäätöksen. Tällä kertaa virasto katsoo molempien kohdalla, että he ovat vaarassa joutua lesboutensa takia oikeudenloukkausten kohteiksi kotimaissaan. Virasto hyväksyy Katjan kertomuksen poliisitalolla tapahtuneesta raiskauksesta. He uskovat Katjaa lääkärinlausuntojen perusteella ja siksi, että tarinan yksityiskohdat ovat johdonmukaiset.
Katja oli viettämässä työpaikkansa juhlia Pietarissa, kun kollegat saivat kuulla hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan.
– Kun meillä oli juhla, miehet sopivat juovuksissa, että he näyttävät minulle, millainen on oikea mies. He ottivat minut kiinni, ahdistivat nurkkaan ja aikoivat raiskata minut, Katja kertoi Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhuttelussa vuonna 2012.
Katja pääsi pakoon ja hänen ystävänsä antoi kyydin läheiselle poliisiasemalle rikosilmoituksen tekemistä varten. Siellä tilanne paheni.
– Silloin poliisin työntekijät, heitä oli kaksi, saivat tietää minun seksuaalisesta suuntautumisestani. Molemmat tekivät minulle seksuaalista väkivaltaa, hyvin rajulla tavalla, Katja kertoo MTV Uutisten haastattelussa.
Katja kertoo, että joukkoraiskauksen jälkeen poliisit uhkasivat häntä. Hänen tulisi pitää suunsa kiinni.
– Joko jäät kiinni huumeista tai sinut tapetaan tai järjestetään jokin tapaturma, jossa kuolet. Mutta joka tapauksessa henkiin et jää.
Katja hoidatti vammojaan pietarilaisessa sairaalassa. Seuraavana päivänä hän pakeni Majan luo Valko-Venäjälle tekemättä rikosilmoitusta.
Suomeen presidentinvaalien takia
Mutta pariskunta kertoo, että Valko-Venäjällä syrjintä jatkui. Jo aiemmin Majan naapuri oli rikkonut tämän auton tuulilasin ja naarmuttanut sen kylkiä. Työpaikalla ja naapurustossa kiusattiin.
– Kun menimme Majan kanssa ulos, naapuri huusi niin, että koko piha kuuli, että siinä menevät pederastkit. Se on kirosana, tarkoittaa homoja.
Pariskunta lähti Suomeen. Ratkaisevaa maan valinnassa oli se, mitä Suomen politiikassa tapahtui vuoden 2012 alussa.
– Suomessa asuva äitini kertoi, että yhteiskunta on niin suvaitsevainen, että jopa presidentinvaaleissa oli ehdokkaana mies, jonka seksuaalinen suuntautuminen ei ole perinteinen. Halusimme Majan kanssa asumaan tällaiseen maahan.
Turvapaikan hakeminen oli naisille raskas prosessi. Ensimmäisessä turvapaikkapuhuttelussa heillä ei ollut mukanaan lakimiestä ja päätös oli kielteinen.
Kun naiset valittivat päätöksestä hallinto-oikeuteen, Katja kertoi poliisilaitoksella tapahtuneesta raiskauksesta. Uusien tietojen takia oikeus palautti asian Maahanmuuttoviraston käsittelyyn.
Pari viikkoa sitten annettu päätös oli myönteinen.
– Ensin emme uskoneet siihen. Odotimme taas kerran kielteistä vastausta. Kun vastaus olikin myönteinen, aloimme Katjan kanssa itkeä, Maja kertoo.
*Molempien naisten nimi muutettu turvallisuussyistä.
Uusimmat
-
17:22
MTV seuraa: USA tarrasi MM-mitaliin – kiskooko Latvia vielä itsensä mukaan taistoon?
-
17:12
Mediat: Yhdysvalloissa päästy alustavaan sopuun velkakaton nostamisesta
-
17:03
Tämä yksi prinssi Williamin tapa ärsyttää suunnattomasti prinsessa Catherinea
-
16:19
Sky: Chelsea löysi uuden päävalmentajan
-
16:06
Tampereen vallanneet latvialaiset ihastuivat suomalaisille tuttuun hoilotukseen – äkkilähtö Suomeen oli iso satsaus: "Kuin häät"
-
16:05
Ministeriön toimittamat tiedot: Karu kuva suomalaisesta mielenterveyskriisistä
-
16:00
Krista Kosonen 40 vuotta! Näin päivänsankari on muuttunut vuosien varrella
-
15:55
Moottoripyöräjengit ottivat yhteen Yhdysvalloissa: Aseiden vaiettua jäseniä oli vähemmän
-
15:45
Texasin edustajainhuone päätti: Trumpin kiivaana tukijana tunnettu oikeusministeri saa virkasyytteen
-
15:40
Tietopyynnöt paljastavat kipeitä ongelmia ja leikkausaikeita – hallitusneuvotteluiden seuraava kriisipesäke on sote
-
15:38
Sade sekoittaa Monacon GP:tä! Fernando Alonso otti ison riskin voittotaistelussa – MTV seuraa
-
15:32
Lukijat jakavat parhaat vinkkinsä kesän kotimaanmatkailuun – "Juuri sopiva kesähaaste"
-
15:05
Autoilija ajoi 20 pyöräilijän ryhmään Ruotsissa, kaksi loukkaantui vakavasti
-
15:00
Historiallinen kiinalaiskone teki neitsytlentonsa – "Pääsimme eroon 800 miljoonan paidan nöyryytyksestä"
-
14:52
Venäjä teki ilmaiskun Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
14:39
Venäläinen nationalisti varoittaa Prigozhinin suunnittelevan Putinin syrjäyttämistä
-
14:26
Jalkapallofani Monty, 4, sulatti sydämet laulullaan – kerännyt jo miljoonayleisön
-
14:19
Salkkarit-tähti Inna Tähkäsen esikoinen syntyi: "Tästä kesästä tulee paras ikinä"
-
14:17
Maria Veitolan muokatuilla kuvilla mainostetaan epäilyttävää tuotetta: "Viimeinen asia, missä haluaisin olla mukana"
-
14:12
Taikuri Henri Kemppaisen temppu suorassa lähetyksessä aiheuttaa kiusallisen hiljaisuuden – lopputulos yllättää Niinan ja Loren täysin
-
Lataa lisää