Poliisit jälleen paikalla epäillyn kouluiskijän kotona – seinänaapuri kuvailee epäiltyä: Erittäin sisäänpäin kääntynyt, ujo ja hiljainen

MTV Uutiset epäillyn kotitalolla – naapuri: mies oli äärimmäisen ujo ja vetäytyvä 5:29
Tiia Palmén raportoi MTV Uutisissa tuoreeltaan.

Seinänaapurin kuvailun mukaan näyttää siltä, että epäilty kouluiskijä on elellyt omissa oloissaan, eikä ole ollut naapuriensa kanssa tekemisissä.

Poliisit ovat jälleen saapuneet paikalle epäillyn kouluiskijän Joel Marinin kotiin Kuopiossa. MTV Uutisten toimittajan Tiia Palménin mukaan poliisit saapuivat asuntolalle aikaisin aamulla ja menivät sisään.

– Tutkimukset jatkuvat edelleen, Palmén sanoo.

Palmén jutteli epäillyn seinänaapurin kanssa. Naapuri kertoi nähneensä epäiltyä ohimennen, mutta he eivät olleet juurikaan jutelleet. Naapuri kuvaa miestä erittäin sisäänpäin kääntyneeksi, ujoksi ja hiljaiseksi.

– Vaikuttaa siltä, että tämä epäilty, 25-vuotias mies on elellyt omissa oloissaan, eikä hän ole juurikaan ollut tekemisissä muiden asuntolan asukkaiden kanssa, Palmén kertoo.

Asuntola sijaitsee parin kilometrin päässä kauppakeskus Hermanista, jossa tiistainen kouluisku tehtiin.

Poliisi teki eilen opiskelija-asuntolaan ison operaation. Remonttimiehen mukaan paikalle tuli useita poliiseja ja muita viranomaisia, poliisit olivat raskaasti varustautuneita.

Palménin tänään haastatteleman remonttimiehen mukaan osa opiskelijoista säikähtivät operaatiota, eikä kenellekään kerrottu, mistä tilanteesta kyse. Kaikki eivät vielä operaation aikaan tienneet, mitä läheisessä kauppakeskuksessa oli tapahtunut.

Lue myös:

    Uusimmat