Poliisipäällikkö Aapio: ”Tämä on ollut piikki lihassa”

Helsingin nykyisen poliisipäällikön Lasse Aapion mukaan Aarnio-tapauksen puutteellisiksi jääneet selvitykset vuonna 2012 ovat jääneet tietynlaiseksi ”piikiksi lihassa”.

Vuonna 2012 tuolloinen apulaispoliisipäällikkö Aapio oli tiiviisti mukana, kun krp halusi tietää Helsingiltä oudoista Pasilan miehen puheluista.

Häntä kuultiin salissa todistajana, kun Aarnio-jutun käsittely Helsingin käräjäoikeudessa jatkui.

Aapion kanssa käytiin läpi tapahtumia kesältä 2012. Tuolloin krp oli ihmetellyt Helsingille Pasilan miehen teletietoja ja miksi ne paikantuivat usein Länsi-Pasilaan. Pasilan miehen puhelimet olivat tulleet esiin tynnyrijutun tutkinnassa.

- Minä menin siinä tietyllä tavalla mukana. Erilaisia asioita tuli ilmi eri vaiheessa, Aapio totesi.

Aapio tietysti tiesi huumepoliisin ja krp:n kireistä väleistä. Hän oli mukana useissa palavereissa, jossa asiaa yritettiin selvittää.

Aapio kuvasi huumepoliisin maailmaa eläväksi ja hektiseksi, johon liittyivät paitsi isot takavarikot ja suuri määrä tutkintanvankeja niin myös tiedottajia.

"Aarnio vakuuttava"

Aapio oli mukana Pasilan miehen puhelinten selvityksissä jo keväällä 2012. Hänen mukaansa niitä ei tuolloin kyllä kutsuttu Pasilan miehen puhelimiksi. Selvyyttä puhelimiin ei palavereissa saatu.

Kesäkuun 2012 palaveri ei sekään auttanut.

- Selvyyttä ei saatu. Krp:n piti tutkia asiaa.

Elokuussa tilanne oli toinen. Aapion mukaan hän jäi sellaiseen käsitykseen huumepoliisista tulleista tiedoista, että Pasilan miehen puhelimet olivat tiedottajien käytössä.

Aapiolle oli esitelty myös teletietoja häivyttävää anonymisaattoria. Aarnio oli sanonut, että laite selittäisi puheluiden paikannuksia Pasilaan. Aapion mukaan laite oli ollut hänelle kerrotun mukaan operatiivisessa käytössä.

Aapio kuvasi Aarnion tapaa esitellä asioita hyvin vakuuttavaksi.

Aapion mukaan Aarnio oli sanonut, että laitteessa käytettyjä puhelinnumeroita ei voinut jälkikäteen selvittää.

- Ymmärsin, että se oli tekninen tosiasia.

Aapio kertoi ymmärtäneensä anonymisaattorin niin, että puhelinnumerot siinä vaihtelivat. Näin ei tosiasiassa ollut.

- Myönnän, että olin tuossa huolimaton ja myöhemmin kävi ilmi, ettei laitetta edes koskaan käytetty.

- Kyllä tämä on ollut piikkinä lihassa, mitä tämän asiassa olisi pitänyt tehdä.

Syyttäjä Antti Sundberg joutui useaan otteeseen vetoamaan esitutkintaan, kun Aapio ei muistanut kolmen-neljän vuoden takaisia asioita.

Lue myös:

    Uusimmat