Entinen huumepoliisin päällikkö muisti Aarnion puhuneen hämärästä liikemiehestä 1990-luvulla

1990-luvulla Helsingin huumepoliisin päällikkönä toiminut Paavo Selin tuki seuraajaansa Jari Aarnion kertomusta. Todistajana kuultu Selin muisti Aarnion maininneen 1990-luvulla eräästä liikemiehestä.

Seliniä kuultiin salissa puolustuksen todistajana. Teemana oli Aarnion kertomus selittämättömän varallisuutensa alkuperästä. Aarnion mukaan hän sai 447000 euroa kuolevalta liikemieheltä vuonna 2002.

Seliniltä kysyttiin mitä hän tiesi liikemiehestä. Huumepoliisin ex-päällikkö muisti liikemiehen soittaneen joskus 90-luvulla ja tämän halunneen antaa rahaa huumepoliisille. 

Selin mukaan liikemies oli kertonut ongelmista tsetseenien kanssa Tallinnassa.

- Siinä tehtiin joku kevytmuotoinen operaatio Tallinnan huumepoliisin kanssa, Selin muisti.

Samasta kertoi salissa syksyllä jo Tallinnan huumepoliisin entinen päällikkö. Hänen mukaansa ongelmat olivat vuosituhannen vaihteessa.

Selinin mukaan liikemies oli soittanut eri vuosina kahdesti.

Syyttäjät eivät usko Aarnion kertomukseen kuolevasta liikemiehestä, vaan ovat sitä mieltä, että rahat ovat peräisin huumekaupasta.

Syyttäjä Mikko Männikkö ihmetteli Selinille, etteivätkö esimiehen kellot soineet, kun tsetseenien kanssa ongelmissa oleva liikemies haluaa tarjota huumepoliisille rahaa.

Tilanne lämpeni

Oikeussalissa kuultiin jo viime viikolla Seliniä joulukuussa kuulustellutta krp:n Lauri Huittista.

Huittinen kertoi kuinka Selin ei puhelinkeskustelussa kahta päivää ennen kuulustelua muistanut liikemiehestä mitään, mutta sitten kuulustelussa taas muisti tienneensä tämän.

Tieto siitä, että hänen puheidensa alta oli vedetty mattoa jo ennen todistamista, sai sai Selinin hermostumaan.

- Minä olen entinen poliisi. Puhun kaiken aikaa totta, Selin sanoi.

Selin ihmetteli miksei tällaista ollut sitten otettu esiin krp:n kuulustelussa.

- Jos puheissa on jotain epäselvyyttä, niin se käydään kuulustelussa läpi, eikä tulla oikeuteen venkoilemaan.

Syyttäjän ja Selinin kovaääninen kiistely rauhoittui vasta kun puheenjohtaja Sirkka Jäntti puuttui siihen.

Seliniltä tentattiin myös tietolähdetoiminnasta. - Parempi puhua suomalaisessa kulttuurissa vinkkimiehistä kuin ammattimaisesta tietolähdetoiminnasta, Selin sanoi.

Kuopiolaispoliisi nauhoitti

Aiemmin salissa on puitu kuopiolaisen huumepoliisin laivaristeilyllä tekemää nauhoitusta, jossa krp:n Rabbe von Hertzen moitti Aarniota rikolliseksi.

Salissa kuultiin nauhoituksen tekijää, 13 vuotta poliisina työskennellyttä Jaana Jääsköä.

Hän kertoi olleensa huumepoliisina vuodesta 2010, mutta nyt hänet on siirretty ”pottukellariin ja valot on sammutettu”.

Jääskö kertoi, ettei nauhoituksen tarkoituksena ollut osoittaa von Hertzenin suhtautumista Aarnioon, vaan hakea selvyyttä krp:n, Kuopion poliisin ja Lahden tullin vanhoihin kiistoihin erään operaation rahoituksesta.

Jääskö epäili, että Aarnio-tutkinnassa kostettiin kuopiolaisille sitä, kun he olivat penänneet selvyyttä siitä miten krp:n oli operaatiorahoja käyttänyt.

- Ei mua kiinnostanut koko Aarnio, Jääskö sanoi.

Jääskö ihmetteli, että onko mitään tahoa, jonka kanssa krp:llä ei ole jännitteitä. - Ne saa riidan kaikkien kanssa.

Aarnion esimies

Puolustuksen todistajana kuultiin myös Aarnion esimiehenä viime vuosikymmenen vaihteessa toiminutta, nyt jo eläkkeelle siirtynyttä Jouko Saloa.

Hän kertoi poliisilaitoksen tietolähdetoiminnasta ylimalkaisesti.

Välillä oli syntynyt riitoja krp:n kanssa. Salon mukaan silloin juotiin kahvit, eikä kukaan oikein päässyt selville mitä oli tapahtunut.

Syyttäjä Männikkö kysyi huumepoliisin operaatiopuhelimista ja olisiko ne pitänyt kirjata.

-On ihan laillista ostaa puhelimia, Salo sanoi ja arveli, että ne löytyvät taloushallinnosta. - En tiedä miten niitä on käytetty. 

Lue myös:

    Uusimmat