Poliisin toimet eivät yksin riitä rattijuoppojen kaitsemiseen – "Keinovalikoimaa löytyy, jos tahtoa on"

Kesällä rattijuoppoja on enemmän liikenteessä, mikä voi pahimmillaan johtaa Mäntyharjun kolarin kaltaisiin murhenäytelmiin. Kuluneena vuonna on kuitenkin ollut vähemmän liikennekuolemia kuin viime vuonna. 

Torstaina Mäntyharjulla kolme ihmishenkeä vaatinut kuolonkolari toimii esimerkkinä rattijuoppouden vaarallisuudesta.

Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja Dennis Pasterstein näkee kolarin keräämän mediahuomion nostavan keskustelun aiheesta jälleen esille.

– Uutisköyhänä hetkenä tästä uutisointi nousee todella korkealle. Syksyllä tapaus olisi voinut upota uutisvirtaan. Nyt tämä saa näkyvyyttä ja menee päättäjien tietoon paremmin, hän kertoo.

Ylikomisario Pastersteinin mukaan ilmiö pysyy aisoissa esimerkiksi poliisin suorittamien puhallutusten avulla, mutta rattijuopumuksia olisi mahdollista vähentää muullakin tavoin kuin poliisin valvonnalla.

– Poliisin tekemää rattijuopumusvalvontaa voisi kuvata jollain tasolla kissa ja hiiri -leikiksi. Pysyviin ongelmiin tarvitaan pysyviä ratkaisuja, ja niiden täytyy löytyä tekniikan puolelta. Uusijoiden määrää tarkasteltaessa tulee mieleen, että pelkkä sakko tai lyhyt vankeusrangaistus ei ohjaa tällaista kuljettajaa riittävästi oikeaan suuntaan.

Alkolukko, pidemmät ajokiellot, siru ajokorttiin...

Pastersteinin ehdotuslista on pitkä. Hän pitäisi hyvänä keinona muun muassa alkolukkojen pakollisuutta, sillä toistaiseksi ne perustuvat vapaaehtoisuuteen.

Rattijuopumuksista määrättävin ajokieltoihin voisi myös ottaa mahdollisesti mallia muualta Euroopasta.

– Yleensä ajokielto on 3-8 kuukautta tai 6-12 kuukautta. Monissa Euroopan maissa ne ovat vähintään vuoden mittaisia tai uusijoille jopa pysyviä. Ahvenanmaallakin on tiukkaa, ajokielto on vähintään vuoden, Pasterstein sanoo.

Rattijuopolle voisi määrätä myös pakollista hoitoonohjausta, tai määräaikaisen tipattoman ajan, jossa on seuranta. Alkoholia ei siis saisi käyttää esimerkiksi puoleen vuoteen, jos mielisi ajokorttinsa takaisin.

Vielä laajempi, pidemmän aikavälin EU-tasoista pohdiskelua ja autovalmistajien yhteistyötä vaativa ehdotus olisi ajokorttiin asetettava sirukortti. Auton käynnistäminen siis vaatisi aina ajokorttia, ja mikäli kortissa ei olisi ajo-oikeutta, auto ei lähtisi liikkeelle.

– Keinovalikoimaa löytyy, jos tahtoa on. 

Kesäisin piikki rattijuopumuksissa

Rattijuopumusten määrässä näkyy kesäisin poliisin mukaan selvä piikki. Syynä Pastersteinin mukaan on muun muassa se, että ihmiset liikkuvat mökeille, etäisyydet ovat pitkiä ja samalla alkoholin käyttö lisääntyy. 

Jotain hyvääkin kerrottavaa ylikomisariolla on.

Kulunut vuosi on ollut liikenneturvallisuuden kannalta positiivinen. Alustavien tietojen mukaan viime vuoden tammi-kesäkuussa tapahtuneesta 115 liikennekuolemasta luku on laskenut tänä vuonna samalla aikavälillä 88:aan. 

– Liikenneturvallisuus on parantunut yli 23 prosenttia viime vuoteen nähden, jos mittarina ovat liikennekuolemat. Onhan se todella merkittävä muutos. Eilen tapahtui valitettava onnettomuus, mutta onneksi koko vuosi on vielä erittäin positiivinen.

Lue myös:

    Uusimmat