Poliisille useita ilmoituksia Venäjältä Suomeen tulleista villikoiralaumoista – "Voivat hyökätä ihmisen tai koiran kimppuun"

Imatralla liikkuu villikoiralauma – poliisi varoittaa lähestymästä 0:23
Viime elokuussa Imatralla liikkui villikoiralauma.

Poliisi on saanut helmikuun aikana useita ilmoituksia Imatralla liikkuvista villikoiralaumoista.

Tuoreimmat havainnot villikoirista on tehty tänään maanantaina, komisario Jarno Saarinen Kaakkois-Suomen poliisista kertoo.

Saarisen mukaan koiralaumat tulevat rajan takaa Venäjältä. Laumoissa on ollut 3-8 koiraa. Toistaiseksi poliisin tietoon ei ole tullut konkreettisia vaaratilanteita.

– Asutuksen lähelle päästessään ne ovat kuitenkin ongelma. On hyvin suuri riski, että ne hyökkäävät ihmisen, koiran tai ulkona olevien kotieläinten kimppuun.

Saarinen kuvailee laumoissa olleita koiria ”isohkoiksi”, osa koirasta on ollut saksanpaimenkoiran kaltaisia.

– Poliisi pyrkii lopettamaan eläimet. Eläinten siirtämisestä ei ole hyötyä, koska ne tulevat takaisin. Eikä niiden kiinniottaminen ole yksinkertaista.

On myös mahdollista, että koirat kantavat erilaisia tauteja. Toistaiseksi yhtään koiraa ei ole lopetettu, joten niitä ei ole päästy tutkimaan tarkemmin mahdollisten tautien varalta.

Ilmoita koiralaumoista hätänumeroon

Leena Kiander kertoo Ylelle, että perheen aamukahvihetki keskeytyi yllättäen tänä aamuna, kun pihalle ilmestyi kahdeksan koiran lauma.

– Oli onni, että perheemme poika meni kouluun vasta kymmeneksi, eikä kahdeksaksi, Leena Kiander sanoo haastattelussa.

Saarinen kehottaa ihmisiä soittamaan hätänumeroon villikoiralauman nähdessään. Laumasta olisi hyvä ainakin raportoida sen kulkusuunta.

– Toki puhelu kannattaa soittaa vasta sitten, kun sen voi turvallisesti tehdä.

Lue myös:

    Uusimmat