Poliisille useita ilmoituksia klovneista eri puolilta maata – "Ei naurata vieläkään"

Klovneiksi pukeutuneita ihmisiä nähtiin useilla paikkakunnilla torstai-iltana, Helsingin poliisi kertoo Twitterissä.

"Ei vakavia, mutta ei naurata vieläkään", poliisi twiittasi.

Komisario Teemu Lappalaisen mukaan iltaseitsemän ja -kymmenen välillä Helsingin poliisin tietoon on tullut ainakin kymmenkunta klovnihavaintoa eri puolilta maata.

Pääkaupunkiseudulla pellejä on nähty ainakin Helsingissä, Vantaalla, Espoossa ja Nurmijärvellä.

Lisäksi pelleiksi naamioituneita on havaittu esimerkiksi Kotkassa, Raumalla, Porissa, Riihimäellä, Savonlinnassa ja Kuopiossa.

– Näissä on selkeästi sekä nuorison ja lasten kolttosia ja päähänpistoja, mutta varmasti saattaa olla myös ihan aikaihmisiä, Lappalainen kertoo STT:lle.

Lappalaisen mukaan vakavilta tilanteilta on tänä iltana vältytty eikä uhkauksia, joissa olisi käytettyä kättä pidempää, ole tullut poliisin tietoon.

Komisario toteaa, että jos naamioitumiseen yhdistyy uhkaavaa käytöstä sivullisia kohtaan, tilanteessa ollaan hyvin helposti rikoksen tunnusmerkistön puolella.

Lue myös:

    Uusimmat