Poliisille tuttu kaljavaras iski jälleen – nuorukaisella kontollaan jo kymmeniä vastaavia rikoksia

Salon seudun poliisille ennestään tuttu kaljavaras sekä "putkaan itsensä hölmöillyt” nuorimies ovat työllistäneet Lounais-Suomen poliisilaitosta viime yönä.

Salolainen 19-vuotias nuorukainen oli poliisin mukaan anastanut eilisiltana noin kello 22.30 ”tapansa mukaan humalassa” keskiolutta keskustassa sijaitsevalta huoltoasemalta.

– Nuorimies oli sullonut anastamaansa olutta vaatteidensa suojiin ja poistunut maksamatta. Kauppias ja asiakkaat ottivat varkaan kiinni pihamaalta, Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikosylikonstaapeli Antti Olkinuora kertoo.

Olkinuoran mukaan samalla nuorukaisella on kontollaan kymmenittäin vastaavia rikoksia.

Hänet toimitettiin putkaan selviämään.

– Tällä kertaa hänen epäillään syyllistyneen näpistykseen.

Salon seudun poliisia työllisti viime yönä myös pertteliläinen nuorimies, joka Olkinuoran mukaan ”hölmöili itsensä putkaan” Salon keskustassa noin  01.35. Hän oli hyökännyt sitä ennen vahvassa humalassa sattumalta vastaantulevan miehen kimppuun ja kaatanut hänet katuun.

Pertteliläistä epäillään pahoinpitelystä.

 

Lue myös:

    Uusimmat