Poliisihallitus on kieltänyt BML Group -nimistä yhtiötä markkinoimasta rahapelejään Suomessa. Kiellon tehosteeksi on asetettu 2,4 miljoonan euron uhkasakko, Poliisihallitus tiedotti tiistaina. Kielto on määrätty 7. huhtikuuta.
BML Group on ruotsalaisen Betssonin tytäryhtiö. Yhtiön rahapelibrändejä ovat Betssonin lisäksi muun muassa Betsafe ja Nordicbet.
Poliisihallituksen mukaan BML Groupin Suomeen kohdistama rahapelien markkinointi on ollut pitkäkestoista ja monikanavaista.
Kyse on laittomasta markkinoinnista, koska Manner-Suomessa rahapelejä saa tarjota ja markkinoida ainoastaan valtion omistama Veikkaus.
Yhtiön lainvastainen toiminta on jatkunut Poliisihallituksen aiemmasta valvonnasta huolimatta. Poliisihallituksen mukaan yhtiöllä on ollut useita mahdollisuuksia lausua markkinointiasiasta oma näkemyksensä ja muuttaa toimintaansa.
Yhtiö on kuulemisprosessin aikana tehnyt joitain muutoksia muun muassa käyttämiinsä markkinointikanaviin. Tästä huolimatta markkinointi on jatkunut Manner-Suomessa ilman keskeytyksiä.
Vanhakin materiaali poistettava
Poliisihallituksen määräämä markkinointikielto koskee kaikkea yhtiön aineistoa, jolla edistetään rahapelien myyntiä Manner-Suomessa BML Groupin rahapelisivustoilla.