Syyte murhan yrityksestä kaatui – poliisia puukottanut 15-vuotias tyttö tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä

Poliisin kimppuun Helsingissä hyökännyt 15-vuotias tyttö sai vuoden nuorisorangaistuksen. Rikos tapahtui lokakuussa Helsingissä.

Hatkat ottanutta tyttöä palauttamassa ollut poliisimies oli ottanut tytön kiinni ravintolasta Helsingin keskustassa ja kun tälle oltiin tekemässä turvatarkastusta oli tämä yrittänyt karata. Kiinnioton yhteydessä tyttö löi yllätyksellisesti poliisimiestä useista kertoja hedelmäveitsellä ylävartalon alueelle.

Syytteet murhan yrityksestä kaatuivat

Syyttäjä vaati tytölle rangaistusta murhan yrityksestä, koska teko kohdistui virkatehtävissä olleeseen poliisiin.

Oikeus kuitenkin katsoi, että muun muassa osapuolten kokoeron ja poliisin varustautumisen perusteella tytön ei voida katsoa mieltäneen, että hän varsin todennäköisesti tappaisi poliisin. Uhrin kuolemaa ei pidetty teon realistisena seurauksena eikä teon pyrkimyksenä poliisin tappamista.

Sai nuorisorangaistuksen

Tyttö tuomittiin nuorena henkilönä tehdyistä törkeästä pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta vuoden nuorisorangaistukseen.

Rikosseuraamuslaitoksen mukaan nuorisorangaistus tarkoittaa valvontaa, sosiaalista toimintakykyä edistäviä tehtäviä ja ohjelmia sekä työelämään että työhön perehtymistä. Tyttö oli ollut jo 2,5 kuukautta tutkintavankeudessa.

Syytteet pahoinpitelyn yrityksistä ja laittomasta uhkauksesta hylättiin ja toinen syyte laittomasta uhkauksesta jätettiin tutkimatta.

Muut syytteet liittyivät tytön toimintaan sijoitusyksikössään. 

Uhrille tyttö määrättiin maksamaan yhteensä 2700 euron korvaukset.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lue myös:

    Uusimmat