Poliisi varoittaa suomalaismiehiä: "Moni ihan tavallinen mies riisuu housunsa ja esittelee sukukalleutensa"

Oulun poliisilaitos toteaa Facebook-kirjoituksessaan, että verkossa vaarat vaanivat lasten lisäksi myös aikuisia. Poliisin mukaan nettihuijauksia tapahtuu "koko ajan".

Oulun poliisilaitos on julkaissut Facebook-sivuillaan "Hillitse halusi myös netissä" -otsikolla kulkevan kirjoituksen. Poliisi kertoo, että silloin tällöin tietoon tulee kiristystapauksia, joissa nettiin on ladattu arkaluontoista materiaalia ja uhrilta vaaditaan rahaa, jottei sisältöä jaettaisi eteenpäin.

– Kaikki on saanut alkunsa netin seuranhakupalstalta tai Facebookin viattomasta kaveripyynnöstä, jossa kohdalle sattuu kuin ihmeen kaupalla se niin sanottu täydellinen kumppani, kirjoituksessa todetaan.

Viestittelystä vilautteluun

Kuherruskuukausi uuden nettituttavuuden kanssa voi osoittautua kuitenkin huijaukseksi – huijari vain odottaa, että saa jotakin, jolla kiristää uhriaan. 

– Moni ihan tavallinen suomalaismies riisuu housunsa ja esittelee sukukalleutensa ihanille naisille. Loppu onkin sitten poliisiasiaa, sillä tämän jälkeen täydellinen kumppani ilmoittaa tallentaneensa kuvan tai videon ja uhkaa julkaista sen netissä, jos lähettäjä ei maksa hänelle tiettyä summaa, Oulun poliisilaitos summaa.

Poliisi painottaa, että samalla kun kyseessä on äärimmäisen arka asia, on rahan vaatiminen uhrilta rikos, tarkemmin ottaen kiristäminen tai sen yritys. Kiristäjälle ei pidä maksaa mitään.

Poliisin kädet sidotut ulkomailla

Oulun poliisi toteaa, että poliisi voi selvittää tapauksen, jos rikos on tapahtunut Suomessa, siis toisin sanoen, jos toinen osapuoli on Suomessa. 

Jos valtakunnan raja ylittyy, ei poliisilla ole toimivaltuuksia tutkia. Poliisi huomauttaa myös, että valitettavan suuressa osassa tapauksista jäljet johtavat ulkomaille.

–  Nettimaailman houkutuksissa täytyy osata käyttää maalaisjärkeä, eikä lievä epäluuloisuuskaan ole haitaksi, Oulun poliisi neuvoo kirjoituksensa lopuksi. 

Lue myös:

    Uusimmat