Poliisi uskoo, että joku yllytti kiristäjät maskikauppoja tehneen Onni Sarmasteen perään

Sarmasteen kiristämisestä epäillyllä kova rikostausta – rikostoimittaja kertoo vyyhdin oudot taustat 6:21
MTV Uutisten rikostoimittaja Pekka Lehtinen ruoti tapausta MTV Uutiset Livessä alkukesästä 2020. MTV Uutiset kertoi tuolloin, että yhdellä törkeästä kiristyksen yrityksestä epäillyllä oli kova rikostausta.

Poliisi epäilee, että miljoonien eurojen maskikauppoja tehnyttä Onni Sarmastetta yritettiin kiristää törkeällä tavalla.

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi Huoltovarmuuskeskuksen suojamaskikauppoihin liittyvän kiristystapauksen esitutkinnan.

Poliisi epäilee tapaukseen liittyen kolmea henkilöä rikoksista. Kahta epäillään törkeästä kiristyksen yrityksestä ja kolmatta yllytyksestä törkeään kiristykseen.

Tapaus sai alkunsa keväällä 2020 Helsingissä, kun poliisi sai tiedon, että erään asunnon ikkunasta oli heitetty sisään kivi. Poliisi kertoi ensin tutkivansa asiaa pelkkänä vahingontekona, mutta pian rikosnimikkeet kovenivat.

Julkisuudessa kerrottiin laajasti, että asunto kuului maskikaupoissa mukana olleelle Onni Sarmasteelle, ja pian sen jälkeen, että poliisi oli ottanut kiinni kaksi henkilöä tapaukseen liittyen. Heitä epäiltiin törkeästä kiristyksestä.

Nyt poliisi kertoo saaneensa asian tutkinnan valmiiksi ja epäilevänsä, että taustalla on kahden henkilön välinen riita mittavasta suojamaskikaupasta sekä kauppaan liittyvästä taloudellisesta edusta. Poliisi epäilee, että asianomistajaa on vaadittu pakottamalla luopumaan noin 5 000 000 euron arvoisesta taloudellisesta edusta.

Epäitynä myös kolmas henkilö

Kahden aiemmin kerrotun epäillyn lisäksi juttuun uskotaan liittyvän siis myös kolmas henkilö, jonka epäillään usuttaneen kiristäjät Sarmasten perään.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Nikkasen mukaan tapaukseen uskotaan liittyvän eri asteista uhkailua ja kiristystä.

– Siinä on ollut tuttu menettelytapa niin sanotun ammattirikollisuuden puolelta. Että lähetetään uhkaavia hahmoja jonkun toisen pakeille ja sanotaan, että anna rahat tai muuten… se seuraamus jätetään määrittelemättä, Nikkanen selittää.

Vaikka poliisi vertaa epäiltyä rikollista toimintaa ammattirikollisten keinoihin, ei Nikkasen mukaan ole kuitenkaan tullut ilmi, että rikoksista epäillyillä olisi yhteyksiä esimerkiksi liivijengeihin. Nikkasen mukaan kaksi törkeän kiristyksen yrityksestä epäiltyä henkilöä ovat samat henkilöt, jotka otettiin kiinni viime vuoden keväällä.

Tapaus on siirretty syyteharkintaan tänään.

Aiemmin tällä viikolla KRP kertoi saaneensa valmiiksi toisen Huoltovarmuuskeskuksen maskikauppoihin kytkeytyvän rikostutkinnan valmiiksi. Kyseinen tutkinta liittyi varsinaisiin maskikauppoihin.

Lue myös:

    Uusimmat