Poliisi tutkii ihmiskauppaa pääkaupunkiseudulla – poliisin mukaan rikoskokonaisuus on poikkeuksellinen: Toiminta ei näy kaduilla

Prostituoitu"Veronica": Arabimiehet hakanneet ja raiskanneet useita prostituoituja Suomessa 9:32

Poliisi tutkii Helsingissä rikoskokonaisuutta, jossa ulkomaalaisia miehiä epäillään ihmiskaupasta. MTV Uutisten tietojen mukaan romanialaismiehet ovat pyörittäneet toimintaa, jossa Itä-Euroopasta kotoisin olevia naisia pyrittiin hyväksikäyttämään näiden parittamiseksi.

Helsingin käräjäoikeudessa on muun muassa vangittu ihmiskaupasta epäiltynä ainakin kaksi miestä, jotka liittyvät kyseessä olevaan tutkintaan.

Rikollisilla yhteydet Eurooppaan

Rikoskomisario Jukka Larkio kertoo, että lyhyellä ajanjaksolla kesästä lähtien pääkaupunkiseudulla on toiminut henkilöitä, joita epäillään ihmiskaupasta. Hän kuvaa tutkinnan kohteena olevaa toimintaa pääkaupunkiseudun näkökulmasta poikkeukselliseksi.

Hänen mukaansa tapahtumat eivät näy juuri kaduilla, sillä toiminta on tapahtunut pääasiassa netin kautta. Hänen mukaansa asiassa tahojen toiminta on Euroopan laajuista, kuvaillen sitä rikollisverkostoksi.

Hän kuvaa toimintaa monisäikeiseksi, jossa naiset tulevat välillä epäiltyjen mukana, ja joskus taas joku muu tuo nämä maahan.

– On yhteydet Eurooppaan ja liikutaan maiden välillä. Tämä on eurooppalainen asia, hän kertoo.

Ihmiskauppaa prostituutiota varten

Kyseessä oleva tutkinta on kuitenkin Larkion mukaan pahasti kesken, eikä hän esimerkiksi ota tarkemmin kantaa teon kuvaukseen. Hän kuitenkin vahvistaa, että ihmiskauppa on tähdännyt henkilöiden toimimiseen prostituoituna.

Rikoslain mukaan ihmiskaupassa henkilö otetaan toisen määräysvaltaan, värvätään, luovutetaan, kuljetaan tai majoitetaan paritusta, siihen rinnastettavaa seksuaalista hyväksikäyttöä, pakkotyötä, ihmisarvoa loukkaavia olosuhteita tai elinkauppaa varten.

Teossa pitää käyttää hyväksi toisen riippuvaista asemaa tai turvatonta tilaa taikka painostaa, erehdyttää tai käyttää erehdystä hyväksi. Myös tästä maksaminen tai maksun ottaminen täyttää rikoksen tunnusmerkit.

1800-luvun Turussa prostituutiota harjoitettiin “Pirun pesissä” ja kotivastaanotoilla 0:37

Lue myös:

    Uusimmat