Poliisi selvittää rehtorin luottokortin käyttöä – Lahtelaiskoulun rehtori pidätettiin virantoimituksesta

Lahden kaupunki on pidättänyt Ahtialan peruskoulun rehtorin Ari Anttilan virantoimituksesta. Kaupungin mukaan kyseessä ei ole lapsiin tai henkilöstöön kohdistuva väärinkäytös.

Kaupungin mukaan rehtoria on kuultu ja asia on saatettu poliisin tutkittavaksi.

Hämeen poliisista kerrotaan, että selvitys liittyy taloudenhoitoon. Anttilaa epäillään mahdollisista taloudellisista väärinkäytöksistä koskien esimerkiksi luottokortin käyttöä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Gunnar Golnick.

– En voi tarkentaa summaa, koska selvitellään, mitkä ovat hyväksyttyjä ja mitkä eivät. Mutta ei puhuta huomattavista rahamääristä, Golnick sanoo STT:lle.

Hän ei kommentoi, kuinka pitkän ajanjakson ajalta asiaa selvitetään. Golnick arvioi, että tämän tyyppisissä jutuissa tutkinta kestää viikon tai pari.

Kaupungin puolella on tehty selvitystyötä jo jonkin aikaa, sanoi vastuualuejohtaja Lassi Kilponen Lahden kaupungilta aiemmin.

– Asia liittyy oikeastaan viran hoitamiseen yleisesti, ei voi sanoa mitään eksaktia tapahtumaa tai ajankohtaa, Kilponen sanoi.

Ahtialan peruskoulun rehtorin tehtäviä toistaiseksi hoitaa apulaisrehtori Timo Laine.

Lue myös:

    Uusimmat