Poliisi pyytää yhtä apua Heikki Kotilaisen löytämiseksi – katosi kaveriltaan kylmänä yönä

Poliisi pyytää yhä apua viime viikon keskiviikkona kadonneeksi ilmoitetun Heikki Kotilaisen etsimisessä.

Poliisi kertoo, että se ei ole saanut Kotilaisesta vihjeitä tai havaintoja, jota merkittävästi edesauttaisivat 20. tammikuuta kadonneeksi ilmoitetun miehen löytämisessä.

Katosi kaverinsa kotoa


Kotilainen katosi kaverinsa asunnolta 15.–16. tammikuuta välisenä yönä Joensuun Noljakassa. Hän oli ilmoittanut kaverilleen jäävänsä yöksi, mutta aamulla kaveri huomasi miehen poistuneen asunnosta yöllä. Kotilaisen asunto sijaitsi noin 200 metrin päässä Erkinpellontiellä, mutta hän ei poliisin mukaan juurikaan majaillut kyseissä osoitteessa. Poliisin mukaan mies asui vakituisesti Karsikossa ja liikkui aktiivisesti kävellen Noljakan ja Karsikon välillä.

Poliisin tiedon mukaan alkoholilla ei ole osuutta miehen katomaisessa Joensuussa oli katoamisyönä kylmä 25 pakkasasteen yö.

Poliisi pyytää vihjeitä

Poliisi kuvailee Heikki Kotilaista 175–180 senttimetriä pitkäksi ja vankkarakenteiseksi. Päällään katoamishetkellä hänellä oli tiettävästi musta harmaareunainen pipo, harmaat collegehousut ja raidalliset Adidas-lenkkarit. Lisäksi hänellä oli yllään hupullinen ja vetoketjullinen puolitakki sekä selässään ruskea kangasreppu.

Poliisi pyytää yleisöä välittämään kaikki Kotilaisen katomaista mahdollisesti koskevat havainnot tai vihjeet Itä-Suomen poliisilaitoksen päivystysnumeroon 0295 415 455 tai sähköpostiosoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Lue myös:

    Uusimmat