Poliisi potkaisi naista vatsaan, lumipalloja heittäneitä lyötiin pampulla, tuhansia pidätettiin – video näyttää väkivallan poliisin ja mielenosoittajien välillä Venäjällä

Venäjällä järjestettiin lauantaina suurimpia hallitusta vastustavia protesteja vuosiin.

Jo pelkästään Moskovan keskustaan mielenosoittajia kerääntyi 40 000, kertoo uutistoimisto Reuters. Protesteja järjestettiin yli 100 kaupungissa, myös Siperiassa ja Kaukoidässä, BBC kertoo.

Siperiassa mielenosoittajat uhmasivat viranomaisten lisäksi jopa 50 asteen pakkasta.

Tarkkailijoiden mukaan noin 3000 ihmistä pidätettiin, ja mellakkapoliisi käytti todistetusti rajuja otteita mielenosoittajia kohtaan.

Artikkelin alussa olevalla videolla näkyy esimerkiksi, kuinka Pietarissa mellakkapoliisi potkaisee voimalla vatsaan naista, joka kysyy heiltä miksi he vievät erästä protestoijaa mukanaan.

Viranomaiset olivat etukäteen tuominneet protestit laittomina ja varoittivat mahdollisista pidätyksistä, jos ihmiset kerääntyvät osoittamaan mieltään. Viranomaiset vetosivat myös koronarajoituksiin.

– Olen väsynyt pelkäämään. En ole täällä pelkästään itseni tai Navalnyin vuoksi, vaan poikani, koska tässä maassa hänellä ei ole tulevaisuutta, 53-vuotias Sergei Radchenko kertoi BBC:lle Moskovassa.

Myös Ylen kirjeenvaihtaja sai pampusta

Yleisradion Venäjän-kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen joutui mellakkapoliisin pamputtamaksi seuratessaan mielenosoitusta Moskovassa. Toimittaja ei saanut vammoja. Myös useat muut toimittajat raportoivat poliisin hyökkäyksistä. 

Ulkoministeri Pekka Haavisto tuomitsi aiemmin toimittajiin kohdistuneen väkivallan protesteissa.

Presidentti Sauli Niinistö luonnehti lauantai-iltana Venäjän tilannetta vakavaksi. Niinistön mukaan EU:n ulkoministereiden tulee löytää asiassa yhteinen sävel.

Protestit ympäri maata järjestettiin oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin tueksi. Navalnyi syyttää viimevuotisesta myrkytysyrityksestään presidentti Vladimir Putinia. Navalnyi pidätettiin sunnuntaina, välittömästi sen jälkeen, kun hän palasi Saksasta Venäjälle.

Myös Navalnyin vaimo Julia Navalja pidätettiin Moskovan protesteissa, mutta hänet päästettiin myöhemmin illalla vapaaksi.

Katso kooste poliisin ja mielenosoittajien yhteenotoista artikkelin alussa olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat