Poliisi paljastaa vain yhden asian eilen Oulussa tapahtuneesta henkirikoksesta – tekijäksi epäillään ulkomaalaistaustaista miestä

Poliisi tutkii Oulun Kaukovainiolla eilen illalla tapahtunutta henkirikosta ja vaikenee tapauksen yksityiskohdista. Tutkinnanjohtaja paljastaa vain, että sekä uhri että tekijäksi epäilty ovat ulkomaalaistaustaisia miehiä.

Poliisilla oli eilen illalla operaatio Oulun Kaukovainion alueella, sillä alueelta löydettiin kevyen liikenteen väylän läheisyydestä kuollut henkilö. Henkilössä oli väkivallan merkkejä. Poliisi kertoi eilen, että se on ottanut kiinni yhden henkilön tapaukseen liittyen, ja että se tutkii asiaa tappona.

Tutkinnanjohtaja Eveliina Karjalainen kertoo MTV Uutisille, että epäilty on ulkomaalaistaustainen mies. Myös uhri on ulkomaalaistaustainen mies. Muuta hän ei suostu asiasta paljastamaan.

– Sekä uhri että epäilty ovat ulkomaalaistaustaisia.

– Tutkinta on meillä vasta alkuvaiheessa, ja kuulusteluja ollaan aloittamassa parhaillaan. Selvitämme tapahtumien kulkua ja itse tekoa.

Silminnäkijä kertoi puukotuksesta

MTV Uutiset haastatteli eilen naista, jonka 13-vuotias poika oli kavereineen nähnyt osan Kaukovainion tilanteesta. Äidin mukaan leikkipuistossa kesälomailtaa viettäneet pojat olivat havahtuneet tilanteeseen, kun lähistöltä kuului meteliä ja huutoa.

– He näkivät, että maassa makaa ihminen verissään. Poikani soitti minulle. Pojat kertoivat, että paikalla on paljon verta ja että uhri varmasti kuolee, nainen kertoi MTV:lle.

Naisen mukaan kyse oli puukotuksesta. Tutkinnanjohtaja Karjalainen ei kommentoi tekotapaa MTV Uutisille.

– Näitä kaikkia asioita selvitetään.

Poliisilla ei toistaiseksi ole tietoa epäillyn henkirikoksen mahdollisesta motiivista. Karjalainen ei ota kantaa siihen, tunsivatko tilanteessa kuollut mies sekä henkirikoksesta epäilty mies toisiaan entuudestaan.

Sen Karjalainen paljastaa, ettei poliisilla ollut välikohtaukseen liittyen tehtävää Kaukovainiolla ennen kuin kuolleesta miehestä tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen.

– Tiedotamme tästä tapauksesta todennäköisesti huomenna laajemmin, kun olemme saaneet asioita selvitettyä.


Lue myös:

    Uusimmat