Poliisi: Mieskaksikko myönsi iskun Stubbin kotiin – ikkunoita ammuttiin ilmakiväärillä

Mieskaksikko on myöntänyt ilkivaltaiskun valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) kotiin maanantain ja tiistain välisenä yönä, kertoo poliisi.   

Poliisin mukaan tutkinnassa on selvinnyt, että Stubbin kodin ikkunoita muun muassa ammuttiin ilmakiväärillä. Rikki menivät ikkunoiden uloimmat lasit.  

Nuoret miehet ovat myöntäneet poliisin mukaan muunkin Haukilahden ja Westendin alueella samana yönä tapahtuneen ilkivallan. Myös läheisen koulun ikkunoita rikottiin poliisin mukaan ampumalla.  

Törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja törkeästä vahingonteosta epäiltyjä miehiä kuulusteltiin tänään iltapäivällä, ja heitä esitetään vangittaviksi viimeistään ylihuomenna.  

20- ja 21-vuotiaat epäillyt otettiin kiinni eilen alkuillasta. Toinen miehistä ilmoittautui itse poliisille, kun hänet oli tunnistettu mediassa levinneistä valvontakamerakuvista. Toisen epäillyn henkilöllisyys selvisi nopeasti tutkinnassa.  

Poliisin mukaan epäillyt ovat asuneet alueella pitkään. Heillä ei ole aiempaa rikostaustaa. Ilta-Sanomien mukaan miehet tiesivät, kuka heidän piinamassaan talossa asuu.  

Poliisi selvittää vielä tarkempaa tekotapaa ja motiivia. Aiemmin poliisi on arvioinut, että Stubbin kotiin kohdistunut ilkivalta oli suunniteltua muttei poliittisesti motivoitunutta.  

Lue myös:

    Uusimmat