Poliisi kuritti vesitykeillä mielenosoittajia Israelissa – tuhannet protestoivat koronatoimia vastaan

Israelissa poliisi on myöhään eilen illalla käyttänyt vesitykkejä mielenosoittajia vastaan. Tel Avivissa ja Jerusalemissa tuhannet ovat protestoineet maan koronakriisitoimia.

Mielenosoittajat ovat erityisesti tuoneet esiin kriisin talousvaikutukset ja hallinnon siihen liittyvät toimet. Osa on vaatinut pääministeri Benjamin Netanjahun eroa tämän korruptiosyytteiden takia.

Israelilaislehti Haaretzin mukaan mielenosoittajat ovat moninainen joukko erilaisia ryhmiä ja nuoria ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään tiettyyn liikkeeseen. Mielenosoittajat kertoivat iskulauseissaan muun muassa taistelevansa nyt leipänsä eteen.

Guardian kirjoittaa, että viruskriisin seurauksena maan työttömyysluvut ovat nousseet merkittävästi.

Osa mielenosoittajista kokoontui pääministerin virka-asunnolle Jerusalemissa, osa puolestaan telavivilaiseen puistoon. Koronavirustoimia vastaan on osoitettu mieltä ainakin heinäkuun alkupuolelta asti.

Poliisin edustajan mukaan mielenosoitukset olivat saaneet luvan, mutta niissä tapahtui luvattomia häiriöitä, kuten katujen tukkimista. Edustajan mukaan Tel Avivissa jotkut mielenosoittajat käyttivät pippurisumutetta poliiseja vastaan, mikä johti useisiin pidätyksiin.

Tuki Netanjahun toimille merkittävässä laskussa

Viime viikkoina Israelissa on päivittäin todettu yli tuhat uutta koronavirustartuntaa. Yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan maassa on vahvistettu yli 49 000 tartuntaa.
Noin yhdeksän miljoonan asukkaan maassa on kirjattu noin 400 virukseen liittyvää kuolemaa.

Israelissa kaupat ja julkiset tilat ovat kiinni viikonloppuisin, ja ravintoloiden toimintaa on rajoitettu noutoruokaan ja kotiinkuljetukseen.

Netanjahu on myöntänyt, että maan taloutta avattiin liian aikaisin huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa.

Pääministeri kertoi tällä viikolla aikeista tukea kansalaisia rahallisesti, mitä asiantuntijat ovat kritisoineet. Monien mielestä maan talous tarvitsee kohdennettua tukea eikä valtakunnallisia maksuja kansalaisille.

Israel Democracy Institute -ajatushautomon tekemän kyselyn mukaan heinäkuun alussa ainoastaan 29,5 prosenttia kansalaisista tuki Netanjahun koronatoimia. Vielä toukokuussa vastaava luku oli 57,5 prosenttia.

Tilastosivusto Worldometerin mukaan maassa on miljoonaa asukasta kohden kuollut yli 40 ihmistä. Suomessa vastaava luku on 59. Worldometerin luvut poikkeavat jonkin verran Johns Hopkinsin luvuista, ja sen sivuilla on havaittu epäjohdonmukaisuuksia tilastoinnissa.

Lue myös:

    Uusimmat