Ainakin 12 ihmistä sai yöllä surmansa Israelin asevoimien iskussa Gazan pohjoisosassa, qatarilaismedia al-Jazeera kertoo sairaalalähteisiin viitaten.
Lisäksi 150 ihmisen kerrotaan haavoittuneen. Ihmisten kerrotaan olleen etsimässä ruokaa.
Israelin asevoimat puolestaan kertoo, että Gazasta on laukaistu tänään ammus Israelia kohti. Ammuksen kerrotaan lähteneen Gazan eteläosasta ja pudonneen todennäköisesti aukealle alueelle. Henkilövahinkoja ei asevoimien mukaan aiheutunut.