Poliisi käynnisti tutkinnan Virolahden haavoittuneen villisian tapauksesta

Tekoa tutkitaan metsästysrikoksena ja ampuma-aserikkomuksena.

Kaakkois-Suomen poliisi on aloittanut tutkinnan Virolahdella liikkuneen haavoittuneen villisian tapauksesta. Poliisin tietojen mukaan villisikaa olisi ammuttu.

Rikoskomisario Mika Salminen kertoo STT:lle, että tekoa tutkitaan metsästysrikoksena ja ampuma-aserikkomuksena.

–  Ihan alkutekijöissä tässä ollaan. Tutkinta jatkuu tästä. Aloitetaan pikkuhiljaa rakentamaan kokonaisuutta ja katsotaan mitä paljastuu, Salminen sanoi.

Poliisin mukaan paikallinen metsästysryhmä soitti tiistaina hätäkeskukseen ja kertoi loukkaantuneesta villisiasta. Alueelle, jolla eläimen uskottiin liikkuvan, annettiin tapauksen johdosta myös vaaratiedote.                                                  

Villisian kerrottiin tiistaina liikkuneen Vaalimaantien ja Kellarimäen ympäristössä. Poliisi oli paikalla ja yritti jäljittää haavoittunutta eläintä.

Myöhemmin tiistaina poliisi kuitenkin kertoi, että haavoittuneen villisian etsinnät oli lopetettu tuloksettomina. Myös vaaratilanne raukesi etsintöjen päättymisen myötä.

Loukkaantunut villisika on vaarallinen

Loukkaantunut villisika on ihmiselle hengenvaarallinen. Suomen riistakeskus ohjeistaa, että jos esimerkiksi ajaa kolarin villisian kanssa, autosta ei tulisi nousta kolaripaikalla.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa oli tämän vuoden tammikuussa reilut 3 100 villisikaa. Eniten villisikoja on itäisen Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen alueilla.

Villisikakoiras voi suurimmillaan painaa jopa yli 200 kiloa.

Lue myös: