Rooman kaduilla on havaittu villisikoja. Joidenkin videoiden mukaan eläimet vaeltavat muina sikoina liikenteen joukossa.
Villisikahavainnot Italian pääkaupungissa eivät sinänsä ole harvinaisia. Yleensä ne esiintyvät kaupungin laidoilla keskusta-alueiden sijaan. Eläimet ovat kuitenkin käyneet entistä röyhkeämmiksi, kertoo The Guardian.
Viime viikolla villisiat kulkivat Monte Marion alueella koulusta lapsiaan odottavien vanhempien seassa ja eläimiä on myös nähty Italian ulkoministeriön ulkopuolella, josta asukkaat ovat kertoneet, että siat ovat seuranneet heitä roskienvientireissuilla.
Toukokuussa puolestaan villisiat ympäröivät kaupasta tulleen naisen, veivät hänen ostoksensa ja söivät ne. Tapaus sattui Rooman ulkopuolella Formellon kaupungissa.
Vaikutuksia jopa vaaleihin?
Nyt villisioilla povataan olevan vaikutuksia jopa viikon päässä häämöttäviin paikallisvaaleihin, joissa valitaan myös pormestari Roomaan.
Viiden tähden liikkeen Virginia Raggi hakee jatkokautta pormestarina. Hän syyttää Rooman villisikaongelmasta kaupunkia ympäröivän Lazion alueen johtajia.
Raggin poliittiset vastustajat ovat puolestaan kääntäneet katseet istuvaan pormestariin, kun villisikahavaintoja tehtiin jälleen.
– Vastustajani jatkavat villisikakuvien ja -videoiden käyttöä minua vastaan ja panevat minut niistä vastuuseen, Raggi sanoi.

