Poliisi kaipaa vihjeitä poikanelikosta: ”Joukossa tahtoo tyhmyys tiivistyä”

Itä-Suomen poliisi kaipaa vihjeitä neljästä nuoresta pojasta, jotka ovat aiheuttaneet häiriöitä Kuopiossa Inkilänmäellä. Poliisille tehdyn rikosilmoituksen mukaan noin 10–15-vuotiaat pojat ovat häiriköineet 25. toukokuuta – 3. kesäkuuta välisenä aikana.

Polkupyörillä liikkunut poikajoukkio on muun muassa heitellyt kivillä kohti iäkästä miestä. Mies oli saanut kiveniskemistä tikkejä vaatineen haavan huuleensa. 

Poliisi toteaa, että tapauksessa oli ainekset myös vakavampiin seurauksiin, kuten silmän vammautumiseen.

– Huomioitavaa on, että vaikka rikosoikeudellinen vastuu alkaa vasta 15-vuotiaana, niin teolla aiheutettujen vahinkojen korvausvelvollisuus koskee myös alle 15-vuotiaita, poliisi toteaa tiedotteessa.

Tarkempia tuntomerkkejä poikajoukkiosta ei ole, mutta mahdolliset vihjeet voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisilaitoksen vihjepuhelimeen 029 541 5232 tai vihjesähköpostiin: vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Poliisi muistuttaa kesälomaa viettävien nuorten vanhempia, että nämä seuraisivat jälkikasvunsa tekemisiä etenkin näin kesäaikaan, kun nuoret touhuavat päivät pitkät keskenään.

– Poliisin kokemuksen ja vanhan sanonnan mukaan joukossa tahtoo tyhmyys tiivistyä ja tällaiset ajattelemattomat teot pääsevät tapahtumaan.

 

Lue myös:

    Uusimmat