Poliisi hälytettiin tutkimaan "huumepakettia" Matkahuoltoon Lahdessa – sisällä olikin haisunäädän virtsaa

Poliisi kutsuttiin selvittelemään Matkahuollon tiloihin saapunutta pakettia, jonka epäiltiin sisältävän huumeita. Sisällä olikin jotain aivan muuta.

Hämeen poliisilaitos kertoo hämmentävästä virkatehtävästä julkaisemassaan tiedotteessa. Sen mukaan poliisipartio oli saanut tehtävän Lahdessa sijaitseviin Matkahuollon tiloihin eilen aamulla.

Perillä partiota oli vastassa paketti, jossa epäiltiin olevan huumeita. Paketin sisällön luonnetta arveltiin laittomaksi, sillä paketti tuoksui siltä.

Kun paketti avattiin, totuus paljastui.

Sisällä oli laimennettua haisunäädän virtsaa. Kyse oli pienpetohajusteesta. Hajuja käytetään pienpetojen houkuttelemiseen etenkin metsästystarkoituksessa.

– Asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, poliisin tiedotteessa todetaan.

Lue myös:

    Uusimmat