Poliisi haluaa pitää ainakin kaksi Vantaan vankilamurhasta epäiltyä vangittuna – muiden kohtalo auki: "Kaikki on mahdollista"

Poliisi vaatii huomenna uudelleen vangittavaksi kahta nuorta miestä epäiltynä Vantaan vankilan matkasellissä tapahtuneesta murhasta. Aiemmin tapaukseen liittyen vangittiin kolme muutakin, ja poliisin on pian esitettävä lisänäyttöä heidän syyllisyydestään, jos mielii pitää heidät lukkojen takana.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa käsitellään huomenna kahta vangitsemisasiaa epäiltyyn henkirikokseen liittyen.

Poliisi vaatii kahta nuorta, vuosina 1998 ja 2003, syntynyttä miestä vangittavaksi murhasta epäiltynä. Vangitsemisvaatimuksissa on kerrottu, että epäilty henkirikos on tapahtunut 26.-27. tammikuuta Vantaalla.

Kyse on Vantaan vankilan matkasellissä viime viikolla tapahtuneeksi epäillystä henkirikoksesta, jota poliisi kertoi eilen tutkivansa murhana. Matkasellistä löydettiin kuollut mies viime torstaina.

Poliisi epäilee henkirikoksesta ainakin kahta

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen jätettyjen vangitsemisvaatimusten perusteella on siis selvää, että poliisi epäilee tällä hetkellä ainakin kahta miestä henkirikoksesta.

Tapaukseen liittyen on ollut vangittuna yhteensä viisi miestä. Heidät kaikki otettiin tutkinnan alkuvaiheessa kiinni, sillä he olivat olleet matkasellissä uhrin kanssa.

Heitä kaikkia epäiltiin aluksi taposta, ja heidät passitettiin tutkintavankeuteen lievemmällä syytä epäillä -perusteella. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole täysin selvää, pysyvätkö rikosepäilyt voimassa kaikkien osalta.

Muiden epäiltyjen kohtalo selviää lauantaina

Jutun lomailevaa tutkinnanjohtajaa sijaistava rikoskomisario Mikko Minkkinen kertoo MTV Uutisille, ettei poliisi voi tällä hetkellä kommentoida sitä, aikooko poliisi vaatia kahden nuoren miehen lisäksi myös muita epäiltyjä uudelleen vangittavaksi. Hän ei toisaalta ota kantaa siihen, aiotaanko osa epäillyistä päästää vapaaksi.

– Ei vielä lähdetä kommentoimaan.

– Kaikki on mahdollista.

Minkkisen mukaan henkilöitä on vaadittava vangittavaksi viimeistään lauantaina, jos heidät halutaan pitää vangittuina.

– Asia selviää viimeistään lauantaina, Minkkinen tyytyy toteamaan.

Minkkisen mukaan poliisin on tehtävä tapaukseen liittyen vielä lisää kuulusteluja. Kahden huomenna vangittavaksi vaaditun henkilön osalta poliisi on saanut jo tarpeeksi näyttöä uusia vangitsemisvaatimuksia varten.

– Sen verran on tullut näyttöä, että heidän osaltaan todennäköiset syyt epäillä henkirikosta on tullut esille.  

Poliisi kertoi eilen, että vankilasurmaa tutkitaan murhana, sillä uhriin oli kohdistettu erittäin julmaa väkivaltaa. Lue aiheesta lisää alta.

Lue myös:

    Uusimmat