Vantaan vankilasurmaa tutkitaan nyt murhana – uhriin oli kohdistettu erittäin julmaa väkivaltaa

Poliisi kertoo tutkivansa Vantaan vankilan matkasellissä tapahtunutta vangin kuolemaa murhana. Vanki löydettiin kuolleena matkasellistä viime torstaina.

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo edistyneensä Vantaan vankilan niin sanotusta matkasellistä löytyneeseen vainajaan liittyvässä tukinnassa.

Matkaselleissä majoitetaan tilapäisesti esimerkiksi käräjäoikeuteen tai toiseen vankilaan matkalla olevia vankeja.

– Samassa matkasellissä oli tapahtuma-aikaan vainajana löytyneen vangin lisäksi säilytyksessä viisi muuta vankia, jotka otettiin kiinni heti torstaiaamuna, kun epäilty henkirikos havaittiin. Viime viikonlopun aikana heidät kaikki viisi on vangittu syytä epäillä perusteella, rikoskomisario Tero Tyynelä kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen tiedotteessa.

– Tehtyjen kuulusteluiden ja teknisten tutkimusten perustella rikosnimike on muutettu murhaksi, koska uhriin oli kohdistettu erittäin raakaa ja julmaa väkivaltaa. 

Kuulustelut jatkuvat

Poliisi jatkaa Tyynelän mukaan edelleen epäiltyjen kuulusteluja sekä teknisiä tutkimuksia selvittääkseen sitä, miten matkaselliin sijoitetut ihmiset liittyvät tutkittavan olevaan rikosepäilyyn.

– Syytä epäillä -perusteella vangittujen osalta asia on käsiteltävä uudelleen viikon kuluessa vangitsemispäätöksestä. Esitukinnassa selviävien seikkojen perusteella tulemme arvioimaan jokaisen yksittäisen epäillyn osuutta rikosepäilyyn. 

– Näiden seikkojen perusteella tulemme tämän viikon aikana esittämään epäiltyä tai epäiltyjä vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä kyseiseen henkirikokseen, summaa Tyynelä.

Tyynelän mukaan tällä hetkellä poliisilla ei ole tapauksesta muuta tiedotettavaa. 

Lue myös:

    Uusimmat