Poliisi ei aloita esitutkintaa Kallion lukion häirintäepäilyistä – sai varoituksen vuonna 2004

Helsingin poliisi ei aloita esitutkintaa Kallion lukion häirintäepäilyistä. Poliisille kerrotut epäasiallisiksi koetut tapahtumat ovat tapahtuneet ennen kuin seksuaalinen ahdistelu kriminalisoitiin, poliisi kertoo.

Poliisiin otti esiselvityksen aikana yhteyttä kuusi ihmistä. Viiden yhteydenotossa tuotiin esille miesopettajan epäasiallinen käytös, mutta tapahtumat ajoittuvat vuosille 1997–2014. Seksuaalinen ahdistelu tuli rikoslakiin syyskuussa 2014.

STT uutisoi marraskuun alussa, että Helsingin Kallion lukiossa vuosikymmeniä toiminut miespuolinen teatterin opettaja on lähennellyt ja piinannut oppilaitaan läpi 2000-luvun muun muassa tekstiviestein, intensiivisin halauksin ja lähennellen esimerkiksi raiskausharjoitusten lomassa.

Opettaja kiistää ahdistelleensa tai osallistuneensa raiskausharjoitukseen aktiivisena osapuolena.

Helsingin kaupunki kertoi jo samana päivänä, että asia viedään poliisille. Opettaja hyllytettiin toimestaan heti. Helsingin kaupunki selvittää nyt, onko opettajalla edellytyksiä jatkaa. Selvityksessä kuullaan ainakin koulun nykyisiä oppilaita, entisiä rehtoreita ja kyseistä opettajaa.

Opettaja sai varoituksen 2004

Opettajasta kanneltiin vuosien aikana rehtorille useasti. Ex-rehtori oli antanut opettajalle varoituksen vuonna 2004, mutta opettajan toimintaan ei STT:n lähteiden kertoman mukaan puututtu siten, että epäasiallinen toiminta olisi saatu loppumaan.

Koulun entiset rehtorit ovat antaneet kaupungille selvityksen, jonka STT sai käsiinsä reilu viikko sitten. Helsingin kaupungin toimialajohtajan Liisa Pohjolaisen mukaan selvitysten perusteella rehtorit ovat toimineet asianmukaisesti. 


Lue myös:

    Uusimmat