Poissa parrasvaloista elänyt Elias Kaskinen palasi julkisuuteen ja aloitti pitkään harkitun soolouransa: "Se oli tosi raskas päätös"

Elias Kaskinen on haaveillut soolourasta jo muutaman vuoden ajan. Nyt se vihdoin toteutuu.

Muusikko Elias Kaskinen, 27, on elänyt hiljaiseloa ja poissa julkisuudesta muutaman viime vuoden ajan. Nyt mies kuitenkin palaa parrasvaloihin uuden sooloprojektinsa myötä. Elias Kaskinen & Päivän Sankarit -yhtye on tullut tiensä päätökseen ja Kaskinen keskittyy tästä eteenpäin omaan soolouraansa. Perjantaina 24. huhtikuuta päivänvalon näki Kaskisen ensimmäinen soolojulkaisu Tanssii pöydäl.

Kaskinen myöntää olevansa jännittynyt uuden julkaisun kynnyksellä. Vaikka Kaskinen onkin kokenut muusikko, tuntuu hänestä nyt siltä, kuin julkaisisi ensimmäistä kertaa koskaan musiikkia. 

– Tässä oli kuitenkin sen verran pitkä tauko poissa keikoilta, somesta ja julkisuudesta, sekä edellisistä julkaisuista on aikaa, niin nyt kun tulee julki sooloartistina ensimmäistä kertaa, tässä on tosi paljon kaikkea tunnetasolla. On kyllä hyvä lataus, Kaskinen fiilistelee. 

Kun päivämääriä sooloprojektin ensimmäisen askeleen julkistamiselle alettiin asettaa, iski Kaskiseen pieni rimakauhu. Muusikko mietti, onko hän tarpeeksi valmistautunut tulevaan, onko kaikki sitä varten valmista. Tunteesta pääsi kuitenkin yli ja nyt Kaskinen kokee olevansa erittäin inspiroitunut. 

Pitkään kytenyt ajatus muuttui teoiksi

Päätös soolopolulle lähtemisestä alkoi kyteä Kaskisen mielessä muutama vuosi sitten. Hän pyöritti menestystä niittänyttä Elias Kaskinen & Päivän Sankarit -yhtyettään, jonka hän oli perustanut nuorena aikuisena, 17-vuotiaana. Pikku hiljaa alkoi tuntua siltä, että Kaskisen musiikilliset halut alkoivat muuttua ja toisenlainen suunta alkoi kiinnostaa.

Syksyllä 2017 Kaskinen ihastutti suomalaisia Tähdet, tähdet -ohjelmassa, jonka voittajaksi hänet lopulta kruunattiin. Tuon syksyn aikana idea soolourasta syttyi hiljalleen muusikon mielessä

Vuoden 2018 keväällä mieleen iski kirkkaana ajatus, joka oli kytenyt sen perukoilla jo pitkään. Päätös ei kuitenkaan ollut helppo, eikä Kaskinen tehnyt sitä kevyin mielin. 

– Olin työntänyt sitä sivuun, mutta sitten se tuli aika salamankirkkaana ajatuksena mulle, että ei vitsi, tuota mä haluan tehdä. Se oli tosi raskas päätös, mutta tavallaan näin aika selkeästi, että mihin suuntaan mun pitää mennä ja sitten oli vaan pakko mennä sitä kohti. 

Kaskisen debyyttisingle Tanssii pöydäl oli tarkoitus julkaista jo kuukausi sitten, mutta valloillaan olevan koronaepidemian aiheuttama poikkeustilanne laittoi suunnitelmat uusiksi. 

Kappale on syntynyt jo tovi sitten, mutta poikkeustilanteen myötä se sai uuden, jopa hauskankin merkityksen. 

Tanssii pöydäl kertoo siitä, miten ihanaa on jäädä vaan kotiin. Kirjoitettiin se biisi vuosi sitten kesällä Vilma Alinan kanssa ja se sai inspiraationsa siitä, että kun jäin keikkatauolle 2018 jouluna, niin ajattelin, että nyt vihdoin pääsen kaikkiin bileisiin mukaan mitkä olen joutunut skippaamaan, kun olen ollut kaikki viikonloput aina keikoilla, Kaskinen pohjustaa. 

 – Niin ajattelin, että nyt lähtee! Mutta sitten huomasin, että halusinkin vain jäädä kotiin ja nautiskella siellä siitä, ettei tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Ja voidaanhan me kotonakin tanssia pöydällä. 

Kappale oli valittu Kaskisen tulevan levyn ensimmäiseksi singleksi jo kauan sitten, mutta koronaepidemian aiheuttama tilanne toi sille täysin uuden tason. Näin ollen Kaskinen on entistä luottavaisemmalla ja paremmalla mielellä ensimmäisestä soolojulkaisustaan. 

Tavoitteet korkealla

Uuden musiikin myötä myös Kaskisen oma tyyli on muuttunut. Uutta lookia on mietitty yhteistuumin stailisti Vesa Silverin kanssa. Kaskisen mukaan uudella tyylillä halutaan viestiä teemoja, jotka ilmenevät myös artistin uudessa musiikissa. 

– Siinä on sellaista tiettyä tosi herkän ja feminiinisyyden sekä toisaalta aika machon rajapinnassa pelailua. Se on semmoinen teema, mikä on mua lähtenyt kiinnostamaan tosi paljon ja tuntuu, että ne samat kaksi puolta on aika voimakkaana myös mussa. 

Kaskinen on vuosien saatossa tehtaillut paljon musiikkia myös muille suomalaisille artisteille. Tällä hetkellä miehen pääfokus on hänen omassa artistinurassaan, jota on työstetty erittäin runsaasti musiikinkin puolesta. 

– Tässä on tullut tehtyä tälle albumille yli 50 biisinaihiota ja kaikki ei tietenkään pääse siihen albumille mukaan. Niin voi olla, että sieltä jää sitten biisejä yli, mitkä saattaa sopia jonkun toisen suuhun ja voihan se olla, että joku muukin niitä tulee laulamaan. 

Soolouralle ei ole lähdetty kiirehtien, mikä on Kaskisen mielestä tärkeää. Hän halusi luoda nahkansa uudestaan rauhassa. Ennen tauolle jäämistään Kaskisella oli ollut vuosien ajan erittäin runsaasti töitä ja keikkoja. Tauon pitäminen tuntui tärkeältä ja hyvältä. 

– Nyt musta tuntui siltä, että olen valmis tähän ja se musiikki on valmista. Tuli sellainen varma olo. 

Kaskisella on sooloprojektinsa suhteen kunnianhimoiset tavoitteet. Hän kokee olleensa lapsesta lähtien showmies, jonka yksi suurimmista vieteistä on saada esiintyä. Haaveet ovat kasvaneet uran etenemisen myötä. 

– Tietenkin mulla on tosi korkeat ambitiot, haluan viedä sen artistiuden niin pitkälle ja se vaatii sen, että saa vietyä suosion niin pitkälle, että pystyy sitten toteuttamaan livenä semmoisia asioita, mitä ei ehkä pysty tekemään, jos on ihan pieni artisti. Kyllä mä haaveilen siitä, että pääsisi valloittamaan isot areenat ja festareiden päälavat tietenkin.

Lue myös:

    Uusimmat