Poikkeuksellinen todiste: Tämä taskupuhelu tallensi Kalajoen henkirikoksen – "Me joudutaan linnaan, tää on murha"

Poikkeuksellinen todiste: Tämä taskupuhelu tallensi Kalajoen murhan sosiaalityöntekijän vastaajaan 1:35
Kesken murhan soitettua taskupuhelua käytettiin todisteena oikeudessa. MTV Uutiset on pitkälti korvakuulolta tekstittänyt puhelun.

Tammikuussa 2020 Kalajoella murhattiin kotiinsa kuusikymppinen nainen. MTV Uutiset sai haltuunsa murhan aikana tallentuneen taskupuhelun, jossa kuuluu teosta tuomittujen miehen ja naisen keskustelu henkirikoksen aikana. Oikeus käytti poikkeuksellista tallennetta todisteena osapuolten osuudesta tekoon. 

Rikoksen uhriksi joutui vahvan päihtymystilan ja sairastamansa sairauden vuoksi lähes liikuntakyvytön nainen. Pitkälle puolustuskyvytöntä uhria oli lyöty, kuristettu ja lopulta tämän menetettyä tajuntansa isketty veitsellä kuolettavasti kaulaan. 

Vastaajaan jäänyt taskupuhelu keskeisenä todisteena

Tekijöiden tietämättä koko tapahtumasarja oli nauhoitettu. Heistä toinen oli nimittäin soittanut vahingossa niin sanotun taskupuhelun sosiaalityöntekijälle, ja puhelu oli tallentunut vastaajaan.

Oikeus käytti myöhemmin tallenteella kuuluvaa miehen ja naisen välistä keskustelua todisteena osapuolten osuudesta tekoon. Uhri oli jo puhelun alkaessa tajuton, ja hänet murhattiin sen aikana.

Nauhalla uhria solvataan ja mietitään, mitä tilanteessa tulisi tehdä.

– Mitä me tehdään sille? Se pitää tappaa, nainen sanoo nauhalla.

– Kunnolla sitten - - ettei se jää kitumaan, hän sanoo kun mies aloittaa uhrin puukottamisen.

– Me joudutaan linnaan. Tää on murha, mies toteaa itse myöhemmin.

– Mä soitan [eräälle miehelle], että se kuukahti. Tää on meidän eduksi, nainen sanoi puhelun lopuksi.

Lisää naisen ja miehen välisestä keskustelusta yllä olevalla videolla.

Tallenne on puheluolosuhteista johtuen paikoin epäselvä, ja sitä on lyhennetty epäselvimpien kohtien osalta. MTV Uutiset on tehnyt tallenteeseen tekstitykset pitkälti korvakuulolta, ja siitä syystä tekstityksessä voi olla epätarkkuuksia.

Hovioikeus katsoi naisen osallistuneen tekoon

Oulun käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1984 syntyneen miehen elinkautiseen vankeuteen murhasta ja vuonna 1985 syntyneen naisen vähäisempään rangaistukseen pahoinpitelystä. Teolle ei löytynyt oikeudessa selkeää motiivia.

Tuomiosta valitettiin hovioikeuteen. Siellä oikeus tuli naisen osalta toisenlaiseen päätökseen. Hovioikeus katsoi naisen osallistuneen uhrin kuolemaan johtaneeseen tekoon kokonaisuuden kannalta merkityksellisellä tavalla.

Oikeuden mukaan nainen oli miehen kanssa tappanut uhrin ensin pahoinpitelemällä tätä ja sen jälkeen kehottamalla miestä tappamaan uhrin ja hyväksymällä kuristamisen ja veitsen käytön tappamisessa.

– Hänen osallisuutensa ei ulotu siihen poikkeukselliseen tapaan, jolla [mies] on käyttänyt veistä tappamisessa, oikeus totesi.

Oikeus passitti naisen mielentilatutkimukseen. Mielentilatutkimuksen jälkeen oikeus arvioi, mihin rikokseen nainen toiminnallaan syyllistyi.

Lue myös:

    Uusimmat