Poika pelastettiin hukkumiselta vesipuistossa Vantaalla – "Nostettiin puolisinisenä altaan reunalle"

Vantaalla sivullisten ripeä toiminta pelasti nuoren pojan hukkumiselta eilen Flamingo Span vesipuistossa.

Vantaalainen Sami Karstén oli puolisoineen ja lapsineen viettämässä ensimmäistä pääsiäisen vapaapäivistä kylpien, kun he huomasivat jonkun sukeltelevan altaassa.

– Arvioisin, että meni minuutin verran ja rupesin ajattelemaan että kaikki ei ole kunnossa. Tönäisin vähän ja sen jälkeen otin kaverin ylös ja yritin saada hänet altaan reunalle, Karstén kertoo.

Myös Samin puoliso Katja Hyttinen tuli miehensä avuksi. He arvelevat, että allas oli tapahtumakohdassa noin 1,3 metriä syvä.

– Nostettiin puolisininen poika altaan reunalle, huudettiin apuvoimia ja paikalla sattumalta ollut lääkäri aloitti onnistuneen paineluelvytyksen, Hyttinen kertoo tilanteesta.

Sami Karsténin mukaan hän toimi tilanteessa ennen kaikkea vaiston varassa ja adrenaliinin voimalla.

– Muistikin meni, enkä pystynyt oikein ajattelemaan. Minusta ei varmaan tulisi lääkäriä, hän kertoo.

Flamingo Span toimitusjohtaja Ari Laine vahvistaa tapahtuneen STT:lle. Laineen mukaan uimavalvojat olivat elvyttäneet noin 14–15-vuotiasta poikaa altaan reunalla ja tämä oli ollut tajuissaan ambulanssin saapuessa. Poika on ollut tänään sairaalassa tarkkailussa.

Vesipuistossa oli tapahtuma-aikaan noin 2000 ihmistä. Laineen tietojen mukaan poika oli ollut puistossa isänsä kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat