Pohjoismaisen vastarintaliikkeen iskulauseita kuultiin Soldiers of Odinin marssilla – kolme mielenosoituksissa kiinniotettua yhä lukkojen takana

Eilisiin itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin Helsingissä osallistui Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) toiminnassa mukana olevia henkilöitä, kertoo ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisista.

Uusnatsijärjestö PVL on määrätty väliaikaiseen toimintakieltoon. PVL:n epäillään jatkavan toimintaansa Kohti vapautta -liikkeenä, jonka mielenosoituksen itsenäisyyspäivänä poliisi myös kielsi.

Kiellon jälkeen jäsenet näyttävät siirtyneen marssimaan Soldiers of Odin -liikkeen riveissä. Sen marssilla nähtiin samoja banderolleja ja kuultiin samantyyppisiä iskulauseita kuin PVL:n aikaisemmilla marsseilla.

Poliisin mukaan eilisissä mielenosoituksissa ei kuitenkaan käytetty laittomaan yhdistystoimintaan kuuluvia tunnuksia tai muuta sellaista, jonka perusteella poliisi olisi voinut estää tai keskeyttää kokoontumisen.

– Pääsääntöhän kokoontumisessa on, että se on vapaata. Jos siellä jotakin puhutaan tai jotakin tapahtuu, ilmaisuvapaus on jälkikäteisarviointia, ennakkosensuuria ei tässä ole. Asiaa ei voi yksiselitteisesti ratkaista, sanoo Kujala.

– Nyt seuraamme, mitä ilmenee eri lähteistä. On pitkä tie sen miettimiseen, onko kyse yhdistystoiminnan jatkamisesta vai ei. Mitään yksiselitteistä vastausta ei ole.

Poliisi selvittää nyt, onko kyseessä ollut laittoman yhdistystoiminnan jatkaminen. Arviointi kestää useita päiviä ja asiasta tiedotetaan myöhemmin.

Poliisi kokoaa nyt yhteen havaintoja sekä käy läpi kuva- ja videomateriaalia. Niitä on kerätty esimerkiksi internetin kautta. Etukäteen on vaikea arvioida kuvamateriaalin merkitystä, Kujala sanoo.

Blut und Ehren juuret ovat kansallissosialismissa


– Blood and honour, suomeksi veri ja kunnia, on suomennos saksankielisestä iskulauseesta Blut und Ehre.

– Saksankielisen lauseen juuret ovat kansallissosialismissa. Esimerkiksi 1930-luvun natsi-Saksassa kansallissosialistisen puolueen nuoriso-organisaatio Hitler-Jugend käytti sitä tunnuslauseenaan.

– Kansallissosialistista ideologiaa opettanut nuoriso-organisaatio korosti sotilaallisuutta sekä terveitä elämäntapoja ja valmistautui arjalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen.

– Hitler-Jugend oli näyttävästi edustettuna natsi-Saksan propagandassa.

– Blut und Ehre -ilmaisun käyttöä pidetään nykyisin Saksassa perustuslain vastaisena ja sen käytöstä voi seurata rangaistus.

– Blood and honour viittaa myös uusnatsistiseen kansainväliseen musiikkiverkostoon.

Suurin osa kiinniotetuista päästetty vapaaksi

Kaikkiaan itsenäisyyspäivän mielenosoitukset keräsivät vajaat 5 000 ihmistä Helsingin kaduille. Poliisi kertoi puolenyön maissa, että päivä sujui odotusten mukaisesti, joskin mielenilmaukset aiheuttivat muun muassa katkoksia liikenteeseen.

Suurilta häiriöiltä kuitenkin poliisin mukaan vältyttiin.

Helsingin poliisi teki kaikkiaan 13 kiinniottoa mielenosoituksissa.

Suurin osa kiinniotetuista on päästetty vapaaksi. Helsingin poliisin viestinnästä kerrottiin STT:lle, että kolme on yhä kiinniotettuna. Poliisi epäilee asiassa yhtä räjähderikosta ja kahta pahoinpitelyä.

Kiinniotettujen osalta poliisi tiedottaa lisää myöhemmin tänään.

Lue myös:

    Uusimmat