Pohjois-Suomessa aloitetaan tehostettu rajavalvonta pakolaiskriisin takia

Pohjois-Suomen raja-alueilla on tarkoitus aloittaa tehostettu valvonta pakolaiskriisin takia, kertoo sisäministeri Petteri Orpo (kok.). Toimet pyritään käynnistämään perjantaina.  

Pohjois-Suomeen suunnitellaan ensivaiheen vastaanottoyksikköä, jossa turvapaikanhakijat rekisteröitäisiin. Orpo sanoi Brysselissä, että asia tuodaan valtioneuvoston käsittelyyn torstaina.

Yksikkö voisi aloittaa toimintansa jo perjantaina. Sijainti on auki, mutta todennäköisesti se tulisi Oulun ympäristöön tai siitä pohjoiseen.  

-Pohjois-Suomessa tilanne on erittäin vaikea. Ruotsin kautta Suomeen tulee turvapaikanhakijoita jo satoja päivässä. On selvää, että näin suuret määrät aiheuttavat sen, että viranomaiset eivät enää pysty vastaanottamaan kaikkia tulijoita.   

Orvon mukaan on jo selvästi nähtävissä, että Pohjois-Ruotsista Suomeen tulevat ihmiset jatkavat matkaansa raja-alueilta kohti etelää ilman rekisteröitymistä.  

Tehostettu valvonta raja-alueilla tarkoittaisi tiiviimpää yhteistyötä poliisin, rajaviranomaisten, maahanmuuttoviraston ja mahdollisesti myös tullin kanssa. Tarkoituksena on keskittää viranomaisvalvontaa rajan tuntumaan, jotta tulijat voitaisiin ohjata rekisteröitäväksi.  

Hallitus pyrkii myös tiivistämään yhteistyötä Ruotsin kanssa. Orvon mukaan ensivaiheen vastaanottoyksikkö voitaisiin perustaa myös Ruotsin puolelle Haaparantaan.  

Orpo sanoo, että Suomessa on valmius myös vastaaviin Schengen-alueen sisärajatarkastuksiin kuin Saksa on ottanut käyttöön Itävallan vastaisella rajalla. Toistaiseksi tähän ei nähdä Suomessa tarvetta.  

Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan rajatarkastusten käyttöönotto on mahdollista jo lähiaikoina.  

-Suomi ei joudu mihinkään kepin nokkaan, koska Saksa on sen jo aloittanut, Soini sanoi vieraillessaan Brysselissä.  

Lue myös:

    Uusimmat