Pohjois-Korea teki jälleen uusia ohjuskokeita

Maa on tehnyt viime aikoina lukuisia ohjusten testilaukaisuja.

Pohjois-Korea teki jälleen uusia ohjuskokeita maanantaina. Etelä-Korean asevoimien mukaan Pohjois-Korea ampui kaksi lyhyen kantaman ballistista ohjusta kohti Japaninmerta. Myös Japanin puolustusministeriö vahvisti laukaisut.

Pohjois-Korea on viime viikkoina tehnyt useita ohjusten testilaukaisuja.

Etelä-Korealla ja Yhdysvalloilla on parhaillaan käynnissä maihinnousuharjoitukset. Tätä ennen maat järjestivät hiljan päättyneet yhteiset sotaharjoitukset, jotka olivat suurimmat viiteen vuoteen.

Pohjois-Korea on sanonut pitävänsä harjoituksia provokaationa ja uhkana turvallisuudelleen. Perjantaina Pohjois-Korean valtionmedia väitti, että Etelä-Korea ja Yhdysvallat harjoittelevat Pohjois-Korean miehittämistä. Maa on myös toistuvasti varoittanut vastaavansa harjoituksiin järeästi.

Viime vuonna Pohjois-Korea julisti olevansa peruuttamattomasti ydinasevaltio ja teki ennätysmäärän ohjuslaukaisuja. Aiemmin tässä kuussa maan itsevaltainen johtaja Kim Jong-un puolestaan käski asevoimiaan lisäämään sotaharjoituksia ja valmistautumaan todelliseen sotaan.

Viikko sitten Pohjois-Korea kertoi Kimin johtaneen edeltäneenä viikonloppuna sotaharjoituksia, joissa simuloitiin ydinasein tehtävää vastahyökkäystä. Harjoituksiin kuului ballistisen ohjuksen laukaisu.

Lue myös:

    Uusimmat