Pohjalaismies sijoitti puoli miljoonaa euroa omaan tuulivoimalaan
Pohjalaiset ovat tunnettuja sisukkuudestaan sekä loputtomasta puhdistaan. Todellisen näytteen siitä antoi töysäläinen Terho Riiho vuonna 2008 ostaessaan oman tuulivoimalan.
– Tämä on ollut kauaskantoinen unelma, kertoo Terho Riiho, joka otti tämän harvinaisen rohkean askeleen.
– Kymmenisen vuotta olin tätä jo suunnitellut, ja kun tilaisuus tuli, päätin käyttää sen hyväksi.
Riiho asuu vaimoineen Töysässä, jonne pystytettiin marraskuussa 2008 Riihojen omistama tuulivoimala. Riiho on äärimmäisen tyytyväinen tekemäänsä ratkaisuun, sillä tuulivoimaan sijoittaminen on osoittautunut kannattavaksi.
– Minkäänlaisia ongelmia ei ole esiintynyt, olen enemmän kuin iloinen unelmani toteutumisesta, Riiho toteaa.
Epäonnistuminen ei olisi ollut mahdollista
Riiho sanoo katuvansa hankkeensa suhteen vain sitä, ettei ryhtynyt siihen jo aiemmin. Tuulivoimalaan sijoitettu summa, yhteensä noin puoli miljoonaa euroa, kuulostaa tavallisen tallaajan korviin hurjalta. Riiho ei kuitenkaan antanut hinnan hetkauttaa; hän sanoo kulujen olleen laskettavissa jo ennen kuin voimalan hankkiminen tuli ajankohtaiseksi.
– Mielestäni epäonnistuminen hankkeessa olisi ollut mahdoton ajatus, en ole ajatellut sitä ollenkaan, hän toteaa.
– Tuulivoima on sitä paitsi jo vanhaa, tunnettua tekniikkaa. En nähnyt minkäänlaista epäonnistumisen mahdollisuutta.
Vaikka tuulivoimala pystytettiin jo loppuvuodesta 2008, joutui Riiho odottamaan vielä puoli vuotta ennen kuin voimala oli käyttövalmis. Saksasta Suomeen kuljetettu voimala herätti toki naapureissa ja tutuissa kummastusta, mutta kaikki tämä oli Riihon mukaan vain positiivista ihmettelyä.
– Lähinnä he kyselivät, miksei kukaan ole keksinyt tällaista sijoituskohdetta ennen!
Haaveissa siintääkin toinen voimala, jonka Riiho toivoo saavansa suuremman voimalan samalla hinnalla kuin ensimmäisenkin. Tätä toivetta Riiho perustelee lamalla ja hintojen laskulla.
Kritiikkiä valtion virkamiehille
Uuden voimalan hankkiminen ei kuitenkaan ole Riihon mukaan ajankohtaista niin kauan kuin luvatut syöttötariffit antavat odottaa itseään.
Valtiovallan ajatuksen, jonka mukaan vain uusille voimaloille olisi mahdollista myöntää kaivatut tariffit, Riiho tyrmää täysin. Vihreästä energiasta puhuttaessa on hänen mielestään yhdentekevää, onko laitos rakennuksena uusi vai vanha. Riihon mukaan voimala maksaa itsensä tällä hetkellä takaisin noin kahdessakymmenessä vuodessa, syöttötariffin myöntäminen puolittaisi tämän ajan noin kymmeneen vuoteen.
– Ja kymmenen vuottahan on ilmiselvästi parempi aika kuin kaksikymmentä. Se saattaisi myös innostaa uusia yksityisiä henkilöitä sijoittamaan tuulivoimaan, Riiho päättää.
Studio55/Fiia Jokinen
Uusimmat
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
18:04
Hannes ja Netta Hyvönen odottavat lasta!
-
17:49
Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään!
-
17:35
Kalle Samoojalle paikka golfin kohutulle kiertueelle: "Nyt muuttui ura aika kertaheitolla"
-
17:25
Nerokas tapa tehdä joulutortut! Testaa helpot kuusitortut
-
17:15
Suomen tunnetuin sirkus ja tivoli yhdistävät voimansa – johtaja aloitti oman kiertue-elämänsä jo viikon ikäisenä: "Naamasta näkyy, onhan se rankkaa"
-
17:11
Tyhjä tuoli odotti Nobelin rauhanpalkinnon saanutta vangittua aktivistia: "Iranin kansa voittaa sorron"
-
17:10
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaisdiplomaattia tiedustelutoimista ja korruptiosta
-
17:07
Englannin naisten liigassa hurja yleisöennätys – Arsenalin kotistadion lähes loppuunmyyty
-
17:06
Tukholmassa juhlitaan Nobel-voittajia – rauhannobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
17:02
Kumpi kolaroi autonsa, kumpi on ärsyttävämpi? Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki haastettiin leikkimieliseen testiin suorassa lähetyksessä
-
17:00
Sihvonen kysyy ja vastaa: Kumpi on kovempi juuri nyt – Tappara vai Ilves?
-
16:58
Korjauksia jää tekemättä ja vastikkeita maksamatta, konkurssi uhkaa: Näin kiristyvä taloustilanne raastaa taloyhtiöitä
-
16:32
Kaasujalkaa syytä keventää – ajokeli muuttui surkeaksi isossa osassa maata
-
16:27
Hiihdon kohukiellosta tyrmäävät seuraukset Ruotsissa – Isometsä: "Aivan täydellinen katastrofi"
-
16:25
Kerttu Niskanen kertoi Viaplaylle kamppailusta karmeissa olosuhteissa: "Keli huononi suunnattomasti"
-
16:00
Norjalaisen käsittämätön "kuolonsukellus" ME-korkeudesta maha edellä – tätä ei kannata kokeilla itse
-
15:58
Lisäsopeutusten tarve on jopa miljardi euroa, arvioi VM:n budjettipäällikkö – kunnissa ollaan tyrmistyneitä vähennyksistä
-
Lataa lisää