Playboyssa poseeraava Lindsay Lohan: On tärkeää tuntea oma vartalonsa

Playboy-lehdessä piakkoin poseeraava Lindsay Lohan paljasti avoimesti, mistä hänen itsevarmuutensa on peräisin.

Tuoreltaan julkisuuteen vuotaneen alastonkuvansa vuoksi otsikoissa viihtynyt Lindsay Lohan kertoo, että hän on sinut seksuaalisuutensa ja vartalonsa kanssa ja on siksi hyvin itsevarma.

Itseluottamus on tärkeä voimavara

– Seksi ja seksuaalisuus ovat osa ihmistä ja minä kuuntelen luontoani. Minusta Marilyn Monroe on joskus sanonut tuon ja olen asiasta hänen kanssaan samaa mieltä, Lohan viittaa idoliinsa.

Lohan pitää hyvin tärkeänä sitä, että jokainen olisi sinut oman vartalonsa kanssa. Alastonkuvia varten poseeraamaan rohjennut näyttelijätär uskoo, että eritoten naiset tarvitsevat aimo annoksen itsevarmuutta pärjätäkseen yhteiskunnassa.

– On tärkeää tuntea oma vartalonsa ja olla sinut itsensä kanssa, sillä siitä saa itsevarmuutta, jota naiset todella tarvitsevat. Miehet dominoivat maailmassa hyvin pitkälle, joten itseni tunteminen ja olonsa tunteminen mukavaksi omissa nahoissaan on minulle naisena äärimmäisen tärkeää. Kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä ja tämä on minun mielipiteeni, Lohan muistuttaa.

Vaikeudet muokkaavat ajatusmaailmaa

Jääräpäinen Lohan on ollut viime vuosien aikana paljon julkisuudessa negatiivisessa valossa päihdeongelmiensa ja lyhyiden vankilatuomioidensa vuoksi. Asioitaan valtavasti käsitellyt Lohan myöntää nyt, että hän olisi voinut ottaa rohkeammin vastaan läheistensä neuvoja.

– Olemme kaikki vastuussa itsestämme ja tekemisistämme. Kun itse mietin nyt menneisyyttäni, ymmärrän, että minun olisi pitänyt kuunnella enemmän minulle tärkeitä ihmisiä, joita ihailen, Lohan myöntää.

Näyttelijätär uskoo, että hänen voimakas luonteensa ajoi hänet vaikeuksiin.

– Itsepäisyyteni tuli tielleni, kun olin 18 ja 19-vuotias. Kuluneiden viiden vuoden aikana olen oppinut, että aika kuluu paljon nopeammin kuin ikinä uskoisi. Koska elämme vain kerran, on tärkeää oppia omista virheistään ja elää unelmiaan, Lohan kertoo tuntemuksistaan.

MTV3/Helmi

Lähde: Contactmusic

Kuva: Splash

Lue myös:

    Uusimmat