Pistoolimiehet tunkeutuivat jalkapalloikonin kotiin – vaativat rahaa ja koruja

Uransa jo lopettanut Juventus-ikoni Claudio Marchisio joutui aseistautuneiden ryöstäjien iskun kohteeksi keskiviikon vastaisena yönä Torinossa, kertoo italialaisen uutistoimisto ANSA.

Neljä miestä oli tunkeutunut Marchision kotiin ja he uhkailivat Marchisioa ja tämän vaimoa pistoolein ja vaativat rahaa sekä koruja. Ryöstäjät vaativat Marchisioa avaamaan kassakaapin, joka sisälsi perheen arvokkaimpia esineitä. Marchisio teki kaiken ryöstäjien toiveiden mukaisesti eikä tehnyt vastarintaa.

Ryöstäjät pakenivat paikalta autolla saaliinaan koruja, käteistä ja kelloja. Varastetun tavaran tarkkaa arvoa ei ole ilmoitettu, mutta kyseessä on lähteen mukaan suuri summa. Torinon poliisi tutkii tapausta ja tarkastelee alueen valvontakameroiden kuvaa.

33-vuotias Marchisio repi viime kesänä sopimuksensa venäläisen Zenitin kanssa ja lopetti uransa. Hän oli siirtynyt Venäjälle pitkän Juventus-uran jälkeen. Marchisio pelasi Juventuksessa lähes 400 ottelua vuosina 2006-2018.

Hän oli myös mukana Italian MM-joukkueissa 2010 ja 2014 kisoissa.


Lue myös:

    Uusimmat