Lavalla on joukko ihmisiä, jotka istuvat tuoleilla. Yksi kävelee heidän selkänsä takana ja koskettaa hellästi yhtä istujista. Istuja nousee ylös ja alkaa tanssia omituisesti. Yleisöä naurattaa. Hetkeä aikaisemmin tanssija oli vannonut, ettei koskaan tanssisi, mutta nyt hän on hypnoosissa.
Hypnoosi on ilmiö, joka esiintyy säännöllisin väliajoin viihdeteollisuudessa. Hypnoosi vilisee television rikossarjoissa ja viihdeohjelmissa. Mitä hypnoosi oikein on? Onko todella mahdollista hypnotisoida joku käyttäytymään kuin hullu vai onko kyseessä suuri huijaus? Entä auttaako hypnoosi tupakoinnin lopettamiseen?
– Hypnoosi on syvän rentoutumisen tila, jossa kommunikointi muuttuu ja on helpompi keskustella keskittyen esimerkiksi vain yhteen tiettyyn asiaan, määrittelee tutkimusprofessori Hannu Lauerma, joka toimii myös vastaavana ylilääkärinä Psykiatrisessa vankisairaalassa.
Lauerma kertoo, että joillain ihmisillä on kyky siirtyä syvempään transsitilaan hypnoosin avulla. Nämä ihmiset kykenevät siirtymään hallusinatoriseen transsiin, jossa voi kokea asioita, niin kuin ne kokisi todellisuudessa tai unessa.
Tyypillisesti hypnoosissa ollaan muutamista minuuteista muutamiin kymmeniin minuutteihin. Hypnoosiin ei kuitenkaan voi jäädä.
– Esimerkiksi virtsaamispakko herättää ihmisen tai joskus käy niin, että hypnoosista suoraan nukahtaa ja sitten unesta herää normaalisti.
– Lähes kenet tahansa pystyy hypnotisoimaan, muttei kuitenkaan aivan kaikkia, Lauerma toteaa.
Ihmistä ei voi hypnotisoida ilman tämän omaa tahtoa. Hyvin epäluuloinen tai haluton ihminen ei mene hypnoosiin. Lauerma kertoo myös, että selkeästi vajaamieliset ja osa paranoidisti mielisairaista eivät kykene vaipumaan hypnoosiin.
Helppoa kuin veitsellä leikkaisi
Lauerman mukaan hypnotisointi on itsessään hyvin helppoa.
– Se vaatii jonkin verran kokemusta ja tietoa, muttei mitään erityiskykyjä. Hypnotisointi vaatii lähinnä kyvyn rauhoittua, kommunikoida rauhallisesti sekä halun kommunikoida toisen ihmisen kanssa. Varsinainen ongelma on siinä, että hypnoosiin saattaminen on helppoa, muttei se tee kenestäkään vielä pätevää.