Pikavauhtia valmentajaurallaan noussut Toni Söderholm kertoo suuresta surustaan – menetti isänsä ja siskonsa lyhyen ajan sisään

Toni Söderholm nousi yllättäen Saksan maajoukkueen päävalmentajaksi vuonna 2018. Kaj Kunnaksen kirjassa Kohtaaminen II (Mistake Media) Söderholm kertoo ajatuksistaan valmentamisesta ja henkilökohtaisen elämänsä menetyksistä. 

Pelaajana SM-kultaa ja MM-hopeaa voittaneen Toni Söderholmin toistaiseksi lyhyt ura valmentajan on sujunut suotuisasti. Kahden Saksan kakkos- ja kolmostasolla valmentamansa kauden jälkeen Söderholm nousi yllättäen Saksan maajoukkueen peräsimeen loppuvuodesta 2018.

Ensimmäisissä MM-kisoissa seuraavana keväänä Söderholmin Saksa sijoittui lopulta kuudenneksi kaadettuaan alkulohkossa muun muassa Suomen. 

Samaan aikaan Söderholm on joutunut kohtaamaan paljon surua henkilökohtaisessa elämässään. Hän kertoo Kaj Kunnaksen Kohtaaminen II -kirjassa siskonsa kuolleen pitkän sairauden jälkeen kaksi vuotta sitten. Söderholmin isä puolestaan kuoli tänä vuonna. 

Söderholm kertoo kirjassa nähneensä läheltä, minkälaista on elää sairauden kanssa. 

– Siskoni sairastaessa opin, minkälaisiin asioihin kannattaa takertua ja mistä tulee päästää irti. Jouduin miettimään, mihin minä pystyn vaikuttamaan ja milloin olen voimaton. Se on karua. Olen joutunut opiskelemaan pysähtymistä, hyväksymistä ja kiitollisuutta. Meillä kaikilla on eriasteisia ongelmia. Kukaan ei pääse niitä karkuun. Se pitää hyväksyä. 

Söderholm kertoo isänsä sairastuneen neuroborrelioosiin, jonka oireet koostuvat halvauksista kivusta ja neurologisista oireista.  

– Isäni alkoi tuntea sähköiskun kaltaista kipua käsissään. Ajan myötä hänen käsistään hävisi hienomotoriikka ja voima. Isä kärsi tosi pitkään.

Söderhom kertoo isänsä ja siskonsa kuoleman hyväksymisen olleen pitkä prosessi, joka sisälsi paljon surua. Hän sanoo kuitenkin hyväksyneensä prosessin aikana surun ja menetyksen. 

– Vaimoni ja tyttäreni ovat opettaneet minua käsittelemään surua. Minun on pitänyt päättää, tuonko joka päivä oman ahdistukseni lasteni elämään. Ovatko he ansainneet olla osa suruani? Ei ole heidän vikansa, että joku on sairas, joten kotona minä suljin nämä tunteet mielestäni. Isäni eli täysillä lastensa mukana. Haluan jättää jälkeeni saman tunteen. 

Lue myös:

    Uusimmat